Peter Booth näki väkivaltaisen isäpuolensa murhaavan 18-kuukautisen pikkuveljensä Paulin ollessaan vain neljävuotias. Poika hiipi alakertaan juomaan vettä, kun hän näki isäpuolensa David Dearloven pyörittävän pikkuveljeään nilkoista ja iskevän tämän pään vasten takkaa.
Rikos tapahtui vuonna 1968, eikä Peter kertonut siitä kenellekään, sillä pelkäsi isäpuoltaan. Hän rikkoi hiljaisuutensa vasta 53-vuotiaana nähdessään Facebookissa Dearloven pojan julkaiseman kuvan isäpuolestaan, jolla oli sylissään Paul.
Kuva suututti Peterin niin, että hän kertoi vuosikymmenten takaisesta tapahtumasta serkulleen Tracey Boothille, joka soitti poliiseille. Dearlove vastaa nyt oikeudessa murhasyytteisiin.
– Hän piteli Paulia nilkoista tämän katsoessa kohti kattoa. Hän heilautti tämän päätä, ja se osui takkaan. Paul ulvaisi, ja äitini kiljui tullessaan keittiöstä. Iskusta kuului kaamea tömähdys. Paul makasi sitten lattialla käsivarret vierellään. Olin todella peloissani, joten juoksin yläkertaan, Paul muisteli tapahtumia.
Paul kuoli aivovammaan lokakuussa 1968. Oikeudessa kuultiin Dearloven kertoneen poliiseille, että poika oli saanut vammat pudotessaan sängystä.
Peter kertoi myös Dearloven olleen usein väkivaltainen sekä Paulia että häntä itseään kohtaan. Dearlove muun muassa piteli Peterin päätä usein veden alla kylvyssä. Paulista löytyi ruumiinavauksessa useita ruhjeita, jotka olivat peräisin eri ajoilta.
Oikeudessa kuultiin, että Paulin äiti Carol Booth, joka kuoli 90-luvulla, kertoi kuolinsyyntutkijalle pojan saaneen myös palovammoja jalkoihinsa ollessaan Dearloven hoidossa. Dearlove sanoi lausunnossaan kuolinsyyntutkijalle, että vammat olivat peräisin leikeistä.
Dearlove on kieltänyt häneen kohdistuvat syytteet. Oikeudenkäynti on yhä kesken.
Lähde: Mirror