Rihanna on levyttänyt ex-poikaystävänsä Chris Brownin kanssa. Kyseessä on Birthday Cake -laulun remix. Tieto on saanut liikkeelle huhun, jonka mukaan kaksikko saattaisi olla jälleen yhdessä. He erosivat, kun Brown pahoinpiteli Rihannan kolme vuotta sitten. Laulun tuottajat sanovat kappaleen tulevan ”järkyttämään maailmaa”, mitä se pitääkään sisällään. Chris Brown on tehnyt aiemmin kappaleesta kaksi versiota. Yhteinen levytys kertoo, että Rihanna ja Brown ovat hyvissä väleissä keskenään. Chris myös osallistui Rihannan varhaisiin syntymäpäiväjuhliin aiemmin tällä viikolla, joten romanssihuhuissa saattaa olla jotain perääkin.

LUE MYÖS: