TIistaina Kotkassa tapahtuneen 8-vuotiaan tytön sieppauksen motiivi on yhä epäselvä, mutta poliisi pitää kuitenkin mahdollisena että teon vaikuttimena olisi toiminut television suosikkisarja Mentalist.
Sieppaajaksi epäilty 22-vuotias kotkalaismies vangittiin tänä aamuna Kymenlaakson käräjäoikeudessa.
Tutkinnanjohtaja Juha Junkkari kertoo että epäilty on ollut kuulusteluissa yhteistyöhaluinen. Junkkari sanoi STT:lle että on mahdollista amerikkalaisen rikossarja Mentalistin erään jakson vaikuttaneen miehen tekoon. Yhteyttä tutkitaan edelleen.
MTV3-kanvalla esitetään parhaillaan Mentalistin neljättä tuotantokautta, ja hiljattain esitetyssä jaksossa nähtiin hieman samankaltainen tapaus.