Kuopiolainen pizzeria joutui silmittömän raivonpurkauksen kohteeksi, kun yöaikaan paikalle tullut kuopiolaismies päätti pistää sisustuksen alkutekijöihinsä.

26-vuotias riehuja oli hulinointinsa aikana tuhonnut 32 asiakastilan tuolia, hajottanut kylmäkaapin ja vahingoittanut salaattipöytää. Tuhovimman aikana kyytiä saivat myös ruokailutilassa olleet astiat, mainostaulut ja televisio.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun mies kävi kyseisessä pizzeriassa, sillä hän oli jo aiemmin käynyt huutelemassa suullisia uhkauksia omistajan suuntaan.

Vastaaja ei kertonut minkäänlaista motiivia teolleen. Oikeudessa hän kertoi hajottaneensa vain muutaman tuolin, kylmäkaapin, mainostaulun, television, muutamia astioita ja salaattipöydässä olleen lasin.

Mies toi jopa esille väitteen, jonka mukaan yrittäjä olisi itse tuhonnut osan kalusteista hänen lähtönsä jälkeen ja kiisti oikeudessa aiheuttaneensa kaikkia vahinkoja. Tuhotyön jäljiltä otetut valokuvat ja paikalla olleen työntekijän kertoma todistivat kuitenkin toisin.

Yrittäjä vaati mieheltä 15 000 euron korvauksia, sillä tuhotyön seurauksena hän oli joutunut myymään pizzerian edullisempaan hintaan. Oikeudenkäynnin aikana ei kuitenkaan tutkittu kauppahinnan erotukseen liittyvää korvausvaatimusta.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi kuopiolaismiehen puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 9 100 euron korvauksiin rikotuista kalusteista.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Wikimedia Commons