The International Journal of Drug Policy -julkaisussa ilmestynyt tutkimus kertoo, että vankiloissa pyörii iso bisnes. Jopa niin iso, että ihmiset haluavat tarkoituksella päästä kaltereiden taakse, jotta voivat tienata rahaa.
Vangit ovat kertoneet tutkijoille, että he voivat tienata vankilassa huumekaupoilla 3 000 puntaa kuukaudessa. Se on 33 kertaa enemmän kuin myymällä samoja huumeita vankilan ulkopuolella. Se johtuu siitä, että vankilassa huumeet maksavat paljon enemmän kuin normaalissa katukaupassa.
Esimerkiksi gramma synteettisiä kannabinoideja, kuten Spice tai Mamba, maksaa kadulla vain kolme puntaa, mutta vankilassa niistä saa peräti 100 puntaa.

Monet vangit ovat kertoneet vapautuessaan, että aikovat hankkia huumeita ja tulla jonkin ajan päästä takaisin vankilaan myymään ne.
Tutkimusta tekemässä ollut Manchesterin yliopiston kriminologian lehtori Rob Ralphs kertoo, että synteettisten kannabinoidien markkinat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti vankiloissa. Se on aiheuttanut paljon vakavia ongelmia vangeille ja vankiloiden henkilökunnalle.
Perinteisten huumeiden käyttö vankiloissa on melkein loppunut kokonaan ja ne on korvattu synteettisillä huumeilla, koska ne eivät näy yhtä hyvin huumetesteissä. Niiden haittavaikutuksia ovat muun muassa väkivaltaisuuden lisääntyminen, psykoosi ja itsemurha-ajatukset.
Lähde: Unilad