Unissakävely on yleensä harmiton vaiva, ja suurin osa unissakävelijöistä riskeeraa korkeintaan oman turvallisuutensa vaeltamalla nukkuessaan. Poikkeuksiakin on.

Tähän artikkeliin on koottu kymmenen unissakävelijää, joiden kerrotaan tehneen raakoja rikoksia unissaan.

1. Joseph Mitchell

Jäätyään työttömäksi Joseph Mitchell nukkui levottomasti ja alkoi kävellä unissaan. Aamulla herätessään hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, mitä hän oli tehnyt. Kerran hän käveli lastensa huoneeseen ja tukehdutti neljävuotiaan poikansa Blaken kuoliaaksi. Sen jälkeen hän yritti tukehduttaa 13-vuotiaan tyttärensä Lexin, joka kuitenkin vain menetti tajuntansa. Lopulta Mitchell yritti tukehduttaa 10-vuotiaan poikansa Devonin, jonka huudot herättivät Lexin, joka pelasti veljensä.

Poliisit löysivät Mitchellin lukittautuneena toimistoon, missä hän oli puukottanut itseään kaulaan ja vartaloon. Mies vietiin sairaalaan, missä hän heräsi seuraavana päivänä. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa yön tapahtumista. Mitchell sai syytteen murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä, mutta hänet todettiin syyttömäksi.

2. Ivy Cogdon

Korean sodan aikaan australialainen Ivy Cogdon sai selville, että hänen tyttärensä Patricia aikoi värväytyä sotaan autonkuljettajaksi, jos sota kävisi vielä pahemmaksi. Hän pelkäsi tyttärensä puolesta eikä saanut nukuttua öisin kunnolla. Patricia sanoi äidilleen:

– Äiti, älä huolehdi sodasta. Se ei ole sinun etuovellasi.

Samana yönä Cogdon kuvitteli talonsa keskelle sota-aluetta ja kuuli Patrician kiljuvan. Hän tarttui unissaan kirveeseen, juoksi tyttärensä huoneeseen ja luuli tappavansa vihollisen sotilaita. Sen sijaan hän tappoi tyttärensä. Lääkäreiden tekemien haastattelujen jälkeen oli selvää, ettei hän ollut tietoinen teostaan, ja valamiehistö vapautti hänet.

3. Brian Thomas

Brian ja hänen vaimonsa Christine olivat lomalla, ja yöpyivät asuntovaunussa leirintäalueella. Lähellä oli kilpa-autorata, jonka äänet kuuluivat heidän leiriytymispaikalleen. Niinpä he siirsivät asuntovaunuaan, ennen kuin kävivät nukkumaan. Keskellä yötä Brian kuvitteli jonkun tulevan heidän sänkyynsä tappaakseen heidät. Hän kuvitteli torjuvansa tunkeilijan yrityksen, mutta herätessään hän huomasi, ettei hänen vaimonsa hengittänyt. Mies soitti poliiseille, jotka eivät aluksi uskoneet hänen tarinaansa. Tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että hän kärsi unihäiriöstä, ja hänet vapautettiin syytteistä.

4. Simon Fraser

Simon Fraser kuvitteli unissaan, että jokin villipeto oli päässyt taloon, ja yritti satuttaa perheen vauvaa. Fraser kuvitteli taltuttavansa pedon, mutta huomasi herätessään heittäneensä 1,5 vuotiaan poikansa päin seinää tappaen tämän. Fraserin perhe todisti, että tällä oli aggressiivisia taipumuksia unissaan ja etteivät he uskoneet hänen olleen tajuissaan tappaessaan pojan. Lääkärit vahvistivat tarinan, ja hänet vapautettiin sillä ehdolla, ettei hän enää nukkuisi samassa huoneessa toisen henkilön kanssa.

5. Kenneth Ecott

Kenneth Ecott juhli ystävänsä syntymäpäivää ja oli vahvassa humalassa. Juhlat jatkuivat toisen ystävän talossa. Seuraavana aamuna Ecott heräsi alastomana 15-vuotiaan tytön päältä. Hän ei tiennyt, mitä tehdä, joten hän meni ulos ja nukahti pihaan. Hänen herättyä poliisi kuulusteli häntä, sillä tyttö syytti häntä raiskauksesta. Ecott kiisti syytteet ja sanoi, ettei muistanut mitään. Valamiehistö vapautti hänet, kun kävi ilmi, että hän kärsi unihäiriöstä.

6. Joan Kiger

15-vuotias Joan Kiger kuuli laukauksia kotonaan ja otti kaksi isänsä asetta, joilla hän ampui asemiehet. Kun hän heräsi, hän huomasi aseen kädessään. Hän oli ampunut äitiään jalkaan ja tappanut sekä isänsä että veljensä. Syyttäjä vaati Kigerille kuolemantuomiota, mutta hän puolustautui vetoamalla unihäiriöön. Kiger laitettiin kokeisiin, jotka todistivat hänen syyttömyytensä ja hänet vapautettiin syytteistä.

7. Kenneth Parks

Kenneth Parks ajoi appivanhempiensa talolle, missä hän hakkasi anoppinsa kuoliaaksi rengasavaimella. Sen jälkeen hän kuristi ja puukotti appeaan, joka kuitenkin selviytyi hyökkäyksestä hengissä. Parksin tullessa tajuihinsa hän meni poliisiasemalle ja kertoi tappaneensa kaksi ihmistä. Hän sai syytteen murhasta ja vietti kaksi vuotta vankilassa, minkä aikana hänelle tehtiin lukuisia testejä. Lääkärit varmistivat, että hänellä oli taipumus unissakävelyyn ja hän teki unissaan asioita, joihin ei voinut vaikuttaa. Testien tulosten seurauksena Parks vapautettiin.

8. Esther Griggs

Vuonna 1859 Esther Griggs kuuli viisivuotiaan lapsensa huutavan, että talo oli tulessa. Griggs otti 1,5-vuotiaan lapsensa ja heitti tämän ulos ikkunasta, ettei tämä palaisi. Lapsi putosi kadulle ja kuoli välittömästi. Griggs oli yhä unissaan vakuuttaessaan, että hän oli yrittänyt pelastaa lapsensa ja jopa kysyi poliisilta, oliko joku saanut lapsen kiinni. Hän joutui vankilaan, mutta lopulta valamiehistö vapautti hänet.

9. Daniel Gudino

Daniel Gudino, 13, pelkäsi, että hänen huoneessaan oli kummitus, joka saattaisi milloin vain käydä hänen kimppuunsa. Lopulta hän otti isänsä aseen ja ampui kummitusta kolme kertaa. Hän heräsi äitinsä huutoihin ja tajusi tappaneensa 9-vuotiaan veljensä ja hyökänneensä myös äitinsä kimppuun saksien kanssa. Psykiatrit todistivat, että hänellä oli taipumus unissakävelyyn, mutta valamiehistö tuomitsi hänet siitä huolimatta viideksi vuodeksi nuorisovankilaan.

10. Antonio Nieto

Antonio Nieto jahtasi kirveen kanssa kahta strutsia, joiden hän kuvitteli hyökänneen kimppuunsa. Unissaan hän oli tyytyväinen siihen, että oli onnistunut vahingoittamaan lintuja. Herätessään hän huomasi kauhukseen hyökänneensä lastensa kimppuun sekä tappaneensa vaimonsa ja anoppinsa. Lapset selviytyivät hyökkäyksestä hengissä. Testit todistivat, ettei hän ollut tajuissaan tekohetkellä. Nieto tuomittiin 10 vuodeksi psykiatriseen laitokseen. Hän sai loppuiäkseen lähestymiskiellon lapsiaan kohtaan.

Lähde: Meaww

Kuva: Pixabay