Oulun ja Helsingin raiskaukset herättävät laajaa pahennusta: ”Islamilaisissa maissa raiskaaja teloitetaan heti, se on fakta!”

Lukuisat irakilaismiehiin yhdistetyt alaikäisiin kohdistuneet raiskaustapaukset Oulussa ja Helsingissä ovat järkyttäneet niin suomalaisia kuin irakilaisiakin.

Ilta-Sanomien mukaan irakilaistaustaiset maahanmuuttajat ovat yliedustettuja suomalaisissa raiskaustilastoissa. Mistä se johtuu?

Eilen MTV3:n Huomenta Suomi -aamuohjelmassa kulttuuri- ja poliittisen maantieteen tutkija Alan Salehzadeh ajatushautomo Menattosta toteaa, että islamilaisissa maissa on yleensä hyvin tiukka rikoslaki ja raiskauksesta langetetaan yleensä kuolemantuomio.

– Tällaiset ovat esimerkiksi Irakissa sataprosenttisesti kiellettyjä. Raiskaaja teloitetaan heti, se on fakta, Salahzadeh sanoo Huomenta Suomen haastattelussa.

Salahzadehin mukaan raiskaajat ovat alamaailmaa, sillä sivistyneet ihmiset eivät koskaan tapa tai raiskaa.

Salahzadeh on järkyttynyt Oulun ja Helsingin raiskauksista ja kertoo, että reaktio on ollut sama myös Irakissa ja Iranissa, joissa tapauksia paheksutaan.

Salahzadehin mukaan irakilaisten yliedustus raiskaustilastoissa johtuu kulttuurieron lisäksi muun muassa siitä, että monet nuoret miehet eivät ole voineet elää normaalisti ja käydä koulussa sotien takia.

Suomeen Irakista 5-vuotiaana tullut kansalaisaktivisti, valtiotieteiden maisteriopiskelija Seida Sohrabi kertoo Ilta-Sanomille, että maidemme välistä kulttuurieroa ei ole Suomessa kunnolla ymmärretty eikä ole toimittu sen mukaisesti.

– Joissain yhteisöissä nainen on kuin aasin jälkeen tuleva henkilö, jolla ei ole mitään arvoa. Jos he eivät pysty naista suojelemaan, ja hän kulkee kaupungilla ilman huivia, niin on ajatus, että naiset ovat vapaata riistaa, ja heille voi tehdä mitä haluaa, Sohrabi kertoo Ilta-Sanomille.

Sohrabin mukaan Suomen rangaistukset seksirikoksista ovat aivan liian kevyitä.

– Yksi syy, miksi näitä tapauksia on ollut on se, että Suomessa rangaistusasteikko seksuaalirikoksista on niin matala. Suomalaiset rangaistukset ovat irakilaistaustaisille vitsi siihen nähden, mitä he voisivat saada rangaistukseksi omassa maassa, Sohrabi sanoo.

Salahzadeh ja Sohrabi molemmat korostavat, että islamilaisissa maissa on yleistä, että naista saatetaan syyttää raiskatuksi tulemisesta.

Ongelman selvittämiseksi Salahzadeh haluaisi tuoda Me too -kampanjat myös kouluihin ja molemmat ovat sitä mieltä, että Suomen lainsäädäntöä seksuaalirikoksista pitäisi tiukentaa. Sohrabi myös lisää, että maahanmuuttajille täytyy heti maahan tullessa tehdä hyvin selväksi, mitkä ovat maan tavat.

Lähteet: MTV.fi, Ilta-Sanomat

Kuva Oulusta: Wikimedia Commons

Saatat myös tykätä
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.