Seiska: Diili-kilpailija kavalsi lastensa rahat – sai tuomion

Viimevuotisessa Diili-kilpailuissa mukana ollut nainen sai vankeustuomion käräjillä, kun hän oli siirtänyt lastensa säästöt omaan käyttöönsä.

Kavalletut rahat oli siirretty Sonja Kuulan alaikäisten lasten tileiltä ja niitä oli yhteensä yli 18 000 euron edestä. Perusteluna oikeudessa kuultu Kuula kertoi rahasiirtojen koskevan lainaamista ja kiisti kavalluksen.

Rahoilla Kuula oli kustantanut omaa elämistään ja lyhentänyt muita velkojaan. Hänen tarkoituksenaan oli maksaa rahat myöhemmin takaisin, noin kahden vuoden kuluessa. Osa rahoista käytettiin lapsille ostettuihin hyödykkeisiin ja näiden harrastustoimintaan.

Alaikäisillä lapsilla oli oikeudessa mukana edunvalvoja, jonka korvausvaatimukset hylättiin, sillä Kuulan katsottiin hyvittäneen lainaamansa rahat heille kuukausittaisten 120 euron suuruisten lyhennysten ja ostettujen hyödykkeiden myötä. Näin ollen korvauksia ei tuomittu lainkaan.

Kuula tuomittiin korvausten sijaan neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Lähde: Seiska

Kuva: Pixabay