15-vuotiaan oppilaansa kanssa 80 kertaa seksiä harrastanut entinen opettajan avustaja on tuomittu Englannissa kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
30-vuotias Caroline Berriman myönsi syyllistyneensä sekä penetraatioon että oraaliseeen seksiin teinipojan kanssa, jonka nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen. Tapausten aikaan Berriman työskenteli Abraham Moss Community School -nimisessä oppilaitoksessa Manchesterissa.
Berriman tuomittiin syyskuussa ehdolliseen rangaistuksen, mutta se muutettiin vetoomuksen jälkeen ehdottomaksi ja alkamaan välittömästi. Tuomion langettaneiden kolmen tuomarin mukaan vangitseminen oli ”selkeästi tarpeellista ja soveltui tekojen mittasuhteeseen.” Oikeuden mukaan kolmen tai neljän kuukauden aikana tapahtui 80 kertaa seksuaalista toimintaa, joka johti myös keskeytettyyn raskauteen.
Teini-ikäinen poika uskoi aluksi olevansa rakastunut Berrimaniin ja muutti hänen luokseen, mutta kun tilanne huononi, poika soitti lapsia avustavaan puhelinlinjaan, koska oli alkanut ajatella itsemurhaa. Poliisitutkinnan aikana poika kertoi olevansa ”arpeutunut” tapahtuneesta.
Oikeus huomioi tuomiossaan, että Berriman myönsi syyllisyytensä eikä hänellä ollut aiempia rikkeitä. Hänellä oli myös positiivisia suosituksia ja hoidettavanaan pieni lapsi. Tuomion ankaruuteen vaikuttivat kuitenkin luottamuksen väärinkäyttö ja tekojen suunnitelmallisuus. Tuomarit totesivat, että lainsäädännön tarkoitus on suojella nuoria – joskus jopa heidän omilta mielihaluiltaan ja taipumuksiltaan. Oikeuden mukaan syyllinen on väärinkäyttänyt avustavan opettajan roolinsa tuomaa luottamusta nuorta oppilastaan kohtaan. Oikeus lisäsi, että Berriman tiesi jo ensimmäisen kontaktinsa poikaan olleen täysin väärin, mutta jatkoi silti ja antoi suhteen kehittyä laittomaksi seksisuhteeksi. Berriman oli tuomion mukaan täysin tietoinen tekojensa seurauksista, jos tilanne paljastuisi.
Berriman vangittiin oikeudenkäyntä seuranneena iltana.
Jos Caroline Berriman näyttää jotenkin tutulta, ehkä se johtuu siitä että hän muistuttaa jonkin verran ulkonäöltään Henna Kalinaista (alla), jolla ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä.
henna-kalinainen-autossa-crop
Lähde: Metro.uk
(Caroline Berrimanin kuva: MEN)