Stealthing eli näkymättömyys. Tällaisella termillä kuvaillaan seksin aikana tapahtuvaa todella vastenmielistä toimintaa.

Kondomin käyttö seksin aikana tekee sen harrastamisesta turvallista raskauden ja tautien ehkäisemisen suhteen, kuten tiedetään. Mutta vain täysin vastuuttomat miehet ottavat kondomin huomaamatta pois kumppanin kanssa esimerkiksi asennon vaihdon aikana.

Moinen temppu saattaa aiheuttaa jopa traumoja, muista riskeistä puhumattakaan. Independence-lehti uutisoi, että Singapore on Aasian maista ensimmäinen, joka on kriminalisoinut ”stealthing”-termillä kutsutun toiminnan ja siitä saattaa napsahtaa jopa kymmenen vuoden vankeustuomio.

Kyseisestä syystä on annettu jo muutamia vankeustuomioita, muun muassa Kanadassa, Sveitsissä ja Saksassa.

Lähteet: Independence, Terveydenasialla

Kuva: RFSU