Jukka poika tahkoi kultaa



Jukka Pojan, eli oikealta nimeltään Jukka Ronsun, kesällä 2010 julkaistu "Kylmästä lämpimään" – albumi on myynyt nyt kultaa. Levyä on tammikuun alkuun mennessä liikkunut jo yli 12 000 kappaletta. Albumi, sen tuottaja Bommitommi, sekä artisti itse ovat myös Emma-ehdokkaina yhteensä neljässä eri kategoriassa. Ainakin albumin kappaleet Mielihyvää ja Kylmästä Lämpimään ovat syöpyneet Bob Marleyn tavoin syvälle ihmisten mieliin.  "Tuntuu erittäin hyvältä olla onnen kultapoika. Aion ohjata, suorastaan suunnata tämän hyvän fiiliksen minua tukeneeseen yleisöön, joka on kaikesta päätellen suuri yleisö", Jukka Poika kommentoi iloisesti kultalevy uutiseen.

Keikkakevät

”Huhutaan, että Sound Explosion Band olisi elämänsä keikkakunnossa, ja voin ilolla vahvistaa tämän uutisen. Se taas vahvistaa omaa iloani, joten kevään keikoista ei pitäisi riemua puuttua, asiaankuuluvia tunteita unohtamatta” kertoo mies kevään keikkarupeamastaan. 

Nuori veteraani

Jo kahdeksan kokopitkää eri kokoonpanoillaan julkaissut Tornion lahja Suomen musiikkimaailmalle on on oman genrensä kiistaton nuori veteraani, tai oikeastaan hän on yksi nimistä joilla voidaan kuvata koko suomi reggaeta. Mies alkoi vuonna 1998 tehdä ensimmäisiä reggaebiisejä Tapiolan Aula-baarissa house-bändinä toimineelle yhtyeelleen. Kolme vuotta myöhemmin saman orkesterin, Soul Captain Bandin, debyyttilevy nosti vaihtoehtomusiikin valtavirtaan. Jokaiselle tulta-levy nousi albumilistan kuudenneksi, ja komeili jopa muutaman viikon Free Record Shopin ostetuimpana levynä.

Ahkera esiintyjä

Artisti tunnetaan oivaltavista lyriikoistaan ja persoonallisesta äänestään. Vuosien varrella hittejä on ehtinyt Jukan katalogiin kertyä jo runsaasti, mm. "Taistelun arvoinen", "Mitä suurempi puu", "Tiettyä tunnelmaa", ”Juokse Sinä Humma”, ”joka Maataan Viljelee”, ”Kylmästä Lämpimään”, "Pläski", "Mielihyvää" ja "Ikiroutaa".  Hänen kypsynyt lavakarismansa, ja energinen esiintyminen ovat tehneet Jukasta yhden maamme suosituimmista muusikoista. Hänen keikkansa ovat saaneet huimaa suosiota, ja hän onkin yksi Suomen ahkerimmin keikkailevista artisteista. Nykyään Jukka keikkailee sekä DJ:n, että levykokoonpanonsa, jo Soul Captain Band-ajoilta tutun rytmiryhmän Sound Explosion Bandin kanssa.

Pienet piirit

Suomalaiset reggaepiirit ovat vielä varsin pienet, ja toimivat käytännössä muutamien muusikoiden ja bändien voimalla. Samat muusikot vaikuttavatkin useiden eri yhtyeiden taustalla. Myös Jukka Poika on ollut jäsenenä  useissa eri reggaeyhtyeissä. Näitä ovat Soul Captain Band, Kapteeni Ä-ni, Jukkapoika ja Kompostikopla, sekä Jukka Poika ja Jenkkarekka. Tuottelias ammattimuusikko on kuvannut itseään perhemieheksi, jolle lapset ja oman kasvimaan viljely tuovat suurta iloa ja energiaa.

LUE MYÖS: