Audra Tatum joutui auto-onnettomuuteen, josta hän julkaisi kuvia todistaakseen ihmisille, ettei matkustajan kannata koskaan pitää jalkojaan auton kojelaudalla. Onnettomuus sattui, kun Tatumin aviomies Nick törmäsi toiseen autoon, joka ilmestyi heidän eteensä.
Tatum sai pysyviä vammoja, kun turvatyyny heitti hänen kojelaudalla lepuuttamansa jalkan hänen kasvoilleen. Naiselta murtuivat muun muassa nilkka, nenä sekä reisiluu peräti neljästä kohdasta. Tatum sai ruuveja nilkkaan, lantioon ja polveen, eikä hän voi olla jalkeilla yli neljää tuntia kerrallaan. Aviomies ja pariskunnan kymmenenvuotias lapsi selvisivät onnettomuudesta vammoitta.
Tatum kertoi miehensä aina varoitelleen häntä, että hän murtaa vielä jonain päivänä jalkansa, jos pitää matkustaessa jalkojaan kojelaudalla.
– Turvatyyny laukesi ja heitti jalkani ylös niin, että nenäni murtui. Jalkapohjani osoitti suoraan kohti kasvojani. Oikeastaan koko oikea puoleni murtui, ja vain oman välinpitämättömyyteni vuoksi, nainen harmittelee.
Tatum haluaa nyt lisätä ihmisten tietoisuutta jalkojen kojelaudalla lepuuttamisen vaaroista.Tällä Tatum kertoo kokemuksistaan uutislähetyksessä.

Alla kuvia onnettomuuspaikalta.

Lähde: Metro
Kuva: YouTube / CBS News