
Julkista työtä tekevänä saan jos jonkinlaisia yhteydenottopyyntöjä, joista osa ei aiheuta minkäänlaisia jatkotoimia, kun taas jotkut saavat miettimään hyvinkin syvällisiä. Sähköpostiini ilmestyi taannoin viesti Miss
Esther Jomkomalta Abidjanista, joka näyttäisi olevan Norsunluurannikon suurin kaupunki. Suureksi hämmästyksekseni Estherin viesti oli kirjoitettu suomeksi. Ja se alkoi näin:
Rakkain yksi. Hyvää päivää ja miten olet perheen kanssa? Olen Miss Esther Jomkoma ja veljeni Jonesin kanssa orpoja. Ennen kuolemaansa syyskuussa 2007 isäni soitti minulle ja ilmoitti minulle, että hänellä on summa kahdentoista miljoonan viisisataa tuhatta dollaria. Lisäksi hän kertoi minulle, että hän talletettu rahaa Huoltovarmuuskeskuksen käyttää minun nimet ja osoite, sillä hänen lähiomaisensa ja saajan rahaa. Hän myös antoi minulle kaiken tarvittavan, mutta oikeudelliset asiakirjat, jotka kattavat tähän rahastoon. Esther jatkoi tästä sujuvalla Google-kääntäjä-suomellaan, kuinka Norsunluurannikko on jokaista kaluttua luutaan myöten aivan perseestä ja kuinka isän kuolema on tuonut surua heidän jokaiseen päiväänsä ja juuri sen vuoksi hän päätti lähettää suomalaiselle pokkarikirjailijalle viestin, jossa hän vannoo vilpittömyyttään ja haluaan valita juuri minut tuon mystisen 12,5 miljoonan dollarin rahakasan huoltajaksi. Lopuksi hän esitti minulle kolme kysymystä:
1. Voitko rehellisesti auttaa meitä sydämestäsi?
2. Voinko täysin luottaa sinuun?
3. Mikä osuus kokonaismäärästä kyseessä on hyvä, kun olet rahat on tilillä kautta apua?
Ole hyvä, pitävät tätä ja saada takaisin minulle mahdollisimman pian, heti olen vahvista halukkuutta, minä lähetän teille yksityiskohtaisesti koko tietoa rahastoon.
Ystävällisin terveisin,
Miss Esther Jomkoma
Ja tässä vastausmeilini:
Rakas Esther,
meillä on sellainen sanonta, että tulee vettä kuin Esterin perseestä, mutta siellä teillä päin ei varmaan paljon tarvitse sontikan kanssa sekoilla? Mitä nyt jos joskus joku norsu vähän kärsästään rantavettä niskaan roiskauttaa. (Ethän pahastunut, sillä tämä nyt oli tällaista sanakikkailua Norsunluurannikosta, koska kirjoitan ammatikseni.)
Viestisi kuitenkin kosketti minua kovin, sillä minäkin olen nykyään ihan orpo. Olemme siis vähän niin kuin kohtalotovereita. Nostan myös kovasti villamyssyäni pyrkimyksellesi kirjoittaa äidinkielelläni. Mutta ymmärsinkö sittenkään kaikkea ihan oikein, että haluaisit tosissaan käyttää tiliäni pesänä tuolle vaatimattomalle 12,5 miljoonan dollarin pesämunallesi? Meillä on täällä Suomessa kohtuullisen innokas verottaja, joten minun on jokseenkin mahdotonta selittää tällaista tuloeroa ja lisäksi minulla on hyvin topakka vaimo, joka saattaisi ihmetellä, jos perheen ruokatilille ilmestyy ventovieraalta Esteriltä moinen summa. Katsos rakas Esther, ei tämän näköinen, kokoinen ja ikäinen äijä voi oikein väittää myyvänsä gigolopalveluitakaan. Eli vastaukseni toiseen kysymykseesi, voitko täysin luottaa minuun, on myöntävä. Sanojeni vakuudeksi joudun toteamaan, ettei onnistu, Esther. Ei sitten millään.
LUE MYÖS: