Adele on ilmoittanut tänään odottavansa ensimmäistä lastaan, jonka isä on laululintusen poikaystävä Simon Konecki. 24-vuotias Adele tiedotti nettisivullaan raskaudestaan, koska ”halusi kertoa ilouutisen julkisuuteen itse”.
Hän kirjoittaa sivuillaan seuraavasti: ” Olen onnellinen voivani ilmoittaa, että Simon ja minä odotamme esikoistamme. Olemme tietenkin ikionnellisia asiasta ja kovin innoissamme, mutta toivomme myös, että yksityisyyttämme kunnioitetaan tänä kallisarvoisena aikana.”
Pariskunta on pitänyt yhtä viime kesästä asti, mutte he julkistivat suhteensa vasta tammikuussa.
Adele ei vielä ole julkaissut laskettua aikaa.