Näyttelijä ja ohjaaja Angelina Jolieta kohtaan on esitetty syytteitä, joiden mukaan hän kiusasi uuden elokuvansa koekuvauksiin osallistuneita lapsia. Vanity Fairin julkaisema artikkeli kuvaili leikkiä, jota First They Killed My Father -elokuvan koe-esiintymisiin tulleet lapset laitettiin leikkimään.
Leikissä lasten eteen laitettiin rahaa, ja heiltä kysyttiin, mihin he tarvitsevat tarjottua rahaa. Sitten rahat otettiin lapsilta pois. Kyseistä osaa koe-esiintymisissä on kritisoitu julmaksi. Koekuvauksissa etsittiin lapsinäyttelijää Loung Ungin rooliin. Ung on kirjailija, jonka muistelmiin Jolien ohjaama elokuva perustuu.
Jolie puolustautui lausunnolla, jossa totesi, että koe-esiintymiset on kuvailtu artikkelissa irrallaan yhteydestään. Näyttelijättären mukaan paikalla olivat lasten vanhemmat, huoltajat ja kansalaisjärjestöjen edustajat. Jolie painotti, ettei ketään satutettu kuvauksissa.
– Käytimme kaikki keinot taataksemme mukana olleiden lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin koe-esiintymisistä tuotantoon saakka, Jolie kertoi.
Jolie selvittää, että lehdessä kuvailtu koe-esiintymisen leikki oli improvisaatioharjoitus, joka perustui elokuvan erääseen kohtaukseen. Hän totesi, että oikeaa rahaa leikissä ei käytetty, mistä lapset olivat tietoisia.
– Väitteet, että lapsilta otettiin koe-esiintymisissä pois oikeaa rahaa ovat vääriä ja harmillisia, Jolie painottaa.
Kambodžalais-amerikkalaisen Ungin elämään perustuva elokuva on kuvattu kokonaan Kambodžassa. Ung selviytyi Punaisten Khmerien terrorista 70-luvun lopulla, mutta hänen vanhempansa ja sisaruksensa tapettiin. Elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluu sekä ammattinäytteljöitä että orpoja ja huono-osaisia lapsia.
Videolla Jolie puhuu uudesta elokuvastaan.

Lähde: Huffington Post