Viime sunnuntaina viiden vuoden taulolta televisioon palannut Big Brother Suomi on jo alkumetreiltään lähtien herättänyt suuria tunteita.

Tarina murtui jo ensimmäisenä iltana huutoitkuun ja Kristianista tuli meemien kuningas.

Nyt tunteita on kuohuttanut keskustelu Raamatun sanomasta sekä seksuaalivähemmistöistä. Molempien osapuolten edustajia on ennalta harkitusti talossa mukana ja mielipiteet alkoivatkin läikkyä heti, kun Mira otti asian puheeksi.

Evankelistaksi itseään kutsuva Ville piti kiinni miehen ja naisen avioliitosta ainoana oikeana, joka ei kuulu seksuaalivähemmistöille. Villen mukaan muut kuin miehen ja naisen väliset liitot ovat syntiä. Panseksuaaliksi itseään kuvaileva Tarina ei kommentoinut, mutta Mr Gay Finland -kilpailuun kesällä osallistunut Kevin avautui aiheesta.

– Mielestäni ei ole ikinä oikein, että oman uskonsa tai niiden juttujen perusteella lähtee arvottaan kokonaisten ihmisryhmien arvoa tai moraalista paremmuutta, Kevin protestoi Villen jyrkkää mielipidettä.

– Tuntuu pahalle, että sanot rakastavasi minua, mutta samalla tuomitset, etkä näe minua kokonaisena, arvokkaana tai moraalisesti oikeutettuna, Kevin tuohtui.

Kevin jatkoi, ettei halua enää ottaa vastaan minkäänlaista rakkautta Villeltä.

– Tuntuu, ettei se tule enää sellaisesta paikasta, josta halua rakkautta. Se on vähän samanlainen tilanne kuin se, jos sukulaiseni mua kaltoin kohtelis ja sanoisi rakastavansa mua ja haluavansa mulle parasta. Niin se tulee sellaisesta paikasta, että toisaalta kokee, et me tehdään tavallaan jotain väärin ja tulee paikasta, josta mua automaattisesti sattuu, mut mun pitäisi ottaa vastaan rakkaus, joka alunperin on satuttanut mua.

Ville vastasi, ettei muuta maailmankuvaansa ja yritti ehdottaa taukoa keskusteluun, ”ettei kenellekään tulisi ylimääräisen pahaa mieltä”. Tämä ei kuitenkaan asiasta pahastunutta Keviniä lohduttanut.

– Et voi olettaa, että me olemme täällä silleen, että okei, me olemme sinun mielestäsi huonompia – ei tule paha mieli. Paha mieli on jo syttynyt, Kevin sanoi.

Alla Miran aloittama avioliittokeskustelu.