BB-Jonna oudosta tavastaan: ”Ihan vi*un tyydyttävää!”

Niko Saarinen ja Jonna Saari paljastavat suositun Nikotellen-podcastinsa uudessa jaksossa oudoimpia tapojaan. Molemmat myöntävät kärsivänsä tietynlaisista neurooseista tai pakko-oireista.

Niko kertoo karsastavansa suuresti numeroita 13 ja 47. Luku 13 saa Nikolle aikaan kylmiä väreitä, kun hän näkee sen kellotaulussa. Mistä ihmeestä on kyse ja miksi juuri nämä numerot? Kuuntele podcastista!

Nikolla on myös erikoinen pakkomielle lattialle pudonneista tai laitetuista esineistä. Jos hän esimerkiksi laittaa sukat tai kengät lattialle, niiden täytyy koskettaa toisiaan. Jos lattialle tipahtaa ruoanpala, hänen on pakko heittää perään toinenkin! Kuuntele podcastista perustelu tälle pakkomielteelle.

Jaksosta selviää myös, mitä Nikon kotoa löytyi Jonnan käydessä kylässä, että se sai Jonnankin kauhistelemaan: ”herranjumala!”

Jonna paljastaa vihaavansa saunomista. Hän käy saunassa vain kerran vuodessa, aina samana päivänä. Hän myös kertoo syövänsä työssä joka päivä samaa ruokaa, joka koostuu kahdesta osasta. Hän on aina vihannut toista osaa, mutta syö sitä silti, myös kotona! Kuuntele ohjelmasta Jonnan perustelut saunan välttelylle ja tälle erikoiselle ruokavaliolle.

Kaksikolta paljastuu monia tapoja ja asioita, joita toinen ei ymmärrä, mutta kaksi Jonnan tavoista saa Nikon peräti järkyttymään.

Ensimmäinen on Jonnan valtava intohimo puristella toisten finnejä. Jonnalla ei ole itsellään koskaan ollut finnejä, joten hän rakastaa puristaa niitä ystäviltä, koska se on ”ihan vitun tyydyttävää!” Tämä saa Nikon kokemaan ällötystä, sillä hän ei voisi ikinä edes kuvitella puristelevansa poikaystävän finnejä.

Toinen Jonnan paljastus saa Nikon pillastumaan. Jonna nimittäin kertoo, että hänen on aivan pakko vaihtaa tyynyliinat joka toinen päivä ja lakanat monta kertaa viikossa. Niko laskeskelee Jonnan petivaatteiden pesemisen sekä huuhteluaineiden rasittavuutta ympäristölle ja toteaa: ”Olet saatana!”

Jaksossa myös paljastuu monen muun asian ohessa yksi suomalainen kaupunki, johon Niko ei missään nimessä aio koskaan mennä, koska ”johonkin se raja on vedettävä!”

Kuuntele Nikon ja Jonnan paljastukset oudoista tavoistaan Nikotellen-podcastin uusimmasta jaksosta alta tai täältä!

Jakso on kuunneltavissa myös Soundcloudissa.

Nikotellen-podcastin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden äänitteet löydät täältä.

Sarja löytyy nyt myös Apple Podcasteista

Metropoli ja Nikotellen ovat myös Instagramissa.