Maailman tähtiartisteja luotsannut David Lee Brewer kirjoittaa kotisivuillaan ettei ole Beyoncen löytämisen jälkeen ollut kenestäkään muusta artistista yhtä innostunut, kuin Diandrasta. -Koko maailman on kuultava hänestä, Brewer hehkuttaa.
– Tulimme toimeen loistavasti. Viattomuus hänen äänessään loistaa läpi kuin kultainen valo. Ajattelin, että olen kokenut tämän aiemminkin. Oliko tämä nyt déjà vu vai toiveajattelua? Brewer muistelee ensimmäistä puheluaan Didin kanssa.
Brewer kertoo kuulleensa Diandraa ensi kertaa työskennellessään suomalaisen jazzpianistin Jarkko Riihimäen kanssa. Riihimäki oli kuunnellut tuoretta Idols-voittajaa iPodillaan, ja vieressä ollut Brewer oli kiinnittänyt huomiota kuulokkeista kantautuneeseen ihastuttavaan ääneen. Uteliaisuus heräsi ja Brewer vaati saada lisätietoja laulajasta.
– Hänen nimensä on Diandra. Haluatko kuunnella. Hän on todella hyvä, huikkasi pianisti takaisin.
Brewer kirjoittaa kasvoilleen levinneestä hymystä, kun Riihimäki kertoi Diandran rakastavan laulamista ja olevan kova tekemään töitä.
– Täytyy sanoa, että ilo oli minun puolellani. Tytön ääni meni suoraan lävitseni.
Lauluopettajakuuluisuuden onneksi Riihimäen veli työskenteli parhaillaan tuottajana Diandran kanssa, joten tapaaminen järjestyi.
Lähde: IL