Suomen eduskuntavaalit on päätetty siirtää huhtikuulta myöhempään ajankohtaan.

Eduskunnan Suuri Vaalivaliokunta on ilmoittanut tänään, että huhtikuun 17. päivänä toimitettaviksi tarkoitetut vaalit on päätetty siirtää syyskuulle. Ajankohdan muutos johtuu vaalivaliokunnan mukaan siitä, että ehdokkailla ei ole ollut tarpeeksi aikaa valmistella kampanjoitaan, eikä kansalaisille ole tullut tarpeeksi selvää kuvaa, ketä heidän kannattaisi äänestää. Suuri vaalivaliokunta päättikin viheltää pelin poikki, ja vaalien siirtoa varten laadittiin viime viikolla salaisessa istunnossa pikavauhtia poikkeuslaki, jonka nojalla vaalipäivä voitiin muuttaa syyskuun 31. päiväksi.

Vaalipäivän siirto ei sinänsä ole poikkeuksellinen tapahtuma, sillä äänestyspäivää muutettiin jo viime vuonna voimaan tulleella lakimuutoksella maaliskuulta huhtikuulle. Näin nopealla aikataululla toteutettu muutos on tosin Suomen historian ensimmäinen.

Eduskuntavaaleissa voi äänestää joko vaalipäivänä lauantaina 31.9. tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana 6.-12.9. Äänestää voi vain omassa vaalipiirissä ehdokkaana olevaa henkilöä. Syyskuun tulevissa eduskuntavaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

-Useiden ehdokkaiden kampanjat näyttivät vielä viime viikolla olevan pahasti kesken, ja halusimme antaa kaikille mahdollisuuden saada kunnon äänisaalis.  Saimme tällä siirrolla mukavasti lisää peliaikaa myös äänestäjille. Meidän valiokuntamme on varma, että tämä lisäaika vaikuttaa positiivisessa mielessä paitsi äänestysaktiivisuuteen, myös vaalien lopputulokseen, kertoo Suuren Vaalivaliokunnan apulaispuheenjohtaja Matti Ala-Ryytyä.

– Se että ilmoitamme päätöksestämme tänään, 1. huhtikuuta, on sinänsä koominen yksityiskohta, Ala-Ryytyä lisää.