Leviä voi huoletta tituleerata Suomen suurimaksi hiihtolomakeskukseksi Lapin sydämessä. Lukuisat rinteet, hotellit, luksusmökit, kylpylä sekä aktiviteetit tekevät siitä ehdottomasti yhden Suomen suurimmista ja kuuluisimmista hiihtolomakeskuksista, missä on ohjelmaa ja toimintaa myös kauden ulkopuolella. Tämä on tiedossa myös muualla kuin Suomen rajojen sisäpuolella. Koko ajan kasvavat turistimäärät kertovat sen helpommin kuin merkonomien laskelmat.
Rinteet, korkeat nietokset
Levin rinnepalvelut kehityttävät jatkuvasti. Levin jylhistä maisemista löytyy kaikkiaan 45 rinnettä. Eturinteisiin ja Etelärinteessä sijaitseviin rinteisiin pääsee vaivatta 26 hissillä mukaan lukien Suomen ainoan gondolin. Lisäksi Eturinteiden ja Etelärinteen välillä kulkee ilmainen Ski-bussi, joten siirtyminen tunturin puolelta toiselle on entistäkin helpompaa.
Rinteeseen vaivatta
ilman omia välineitä
Levin välinevuokraamokavalkadi on kattava. Vuokraamoita on monia ja ne sijaitsevat niin, että niistä pääsee helposti suoraan rinteeseen. Vuokraamoiden ammattitaitoinen henkilökunta auttaa löytämään tarvittavat tarvikkeet niin perheen pienimille kuin vanhemmillekin laskijoille.
Vuokraamon nimi kertoo helposti, mistä vuokraamosta saa mitäkin lasketteluvälineitä. Esimerkiksi Family-vuokraamosta voi valita edulliset välineet koko perheelle. Standard-vuokraamosta löytyy puolestaan sekä laskettelu-, lautailu-, telemark- että maastohiihtovälineet. Gondolin ala-aseman lähi tuntumassa toimii kaksi Superior-vuokraamoa, joista voi vuokrata vaativallekin laskijalle sopivat huippuluokan Rossignol-, Nordica- ja Exel-varusteet. Lisäksi Leviltä löytyy luonnollisesti pro shop –liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet tekniseen vaatetukseen sekä talven ulkoiluasujen että kesän golftuotteiden osalta.
Entäpä, jos ei
osaa laskea?
Leviltä löytyy yli 80 alppilajeihin lujasti vihkiytynyttä hiihdonopettajaa, jotka ovat kaikkien niiden käytettävissä, jotka tarvitsevat mielestään opastusta laskettelun saloihin. Ammattitaitoiset opettajat ohjaavat laskettelusta kiinnostuneita henkilöitä, oletpa sitten vauva vai vaari. Apua löytyy tarvittaessa lasketteluvälineestä riippumatta.
Ladulle
Levi tarjoaa luistoa jo ensilumista lähtien. Maastohiihtokauden ripeän käynnistyksen takaa heti ensipakkasilla lokakuussa avattava 9 kilometrin mittainen Ensilumenlatu, joka lähtee keskeltä kylää Eturinteen juurelta. Kevään viimeiset hikilenkit pystyy lykkimään vielä toukokuussa eli vappukin sujuu ”Levin vapaalla tyylillä”.
Kaikkiaan 230 kilometrin mittaisesta latuverkostosta löytyy sopiva latu sunnuntaisujauttelijalle, aktiivikuntoilijalle tai kilpaiskuaan hiovalle kilpahiihtäjälle. Kaikki Levin ladut sopivat sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon.
Kelkkailemaan
Levin uhkeat rinteet ja niitä ympäröivät solat tarjoavat todella kauniit ja hyvät kelkkailureitit. Rinteiden läheisyydestä löytyy kaikkiaan 750 kilometrin pituiset ajoreitit.
Reiteistä toiset ovat helpompia ja sopivat näin myös sellaisille henkilöille, joilta kelkkakilometrejä ei vielä löydy takaa paljon. Oikeaa kelkkareittiä suunnitellessa kannattaa kysyä neuvoa kelkkavuokraamosta, mistä saa myös kaikkien kelkkareittien tarkemmat kartat. Kelkkavuokraamoista saa myös kaikki tarvittavat varusteet vaatteista kelkkoihin. Kelkkailu onkin kiva vaihtoehto rinteessä laskettelulle.
After ski
Leviltä löytyy niin ruoka- kuin muitakin ravintoloita läjäpäin. Nälän yllättäessä vaihtoehtoja on lukuisia. Ruokaravintolavaihtoehdoista löytyy varmasti jokaiselle kulinaristille omansa. Paikasta riippuen lautaselle on mahdollista saada annoksia täyttävästä kebabista maukkaaseen poronfileeseen. Kaikki ravintolat sijaitsevat aivan kävelymatkan päässä.
Illan tunnelmaan löytyy lukuisa määrä pubeja ja muita ajanviettopaikkoja. Lisäksi Levin maineikkaalla Hullu Poro Areenalla nähdään kauden aikana monet Suomen huippuesiintyjät pitämässä afters ki -tunnelmaa yllä.
Levi-maailmancup lähestyy!
Maailman parhaat naisalppihiihtäjät kisailevat Levillä pujottelun maailmancupin pisteistä 10.-11.3.2006. Luvassa on kaksi kilpailua siten, että perjantaina kilpaillaan illalla ja lauantaina vuorostaan päivällä. Rankat laskut takaavat illoille rankat bileet Levin monissa ravintoloissa.
Leville?
Leville matkaaminen sujuu oman auton lisäksi bussilla, junalla ja tietysti lentäen.
Tarkemmat tiedot siitä, miten Leville pääsee helpoiten, ja mitä kaikkea siellä voi nähdä tai tehdä, kannattaa katsoa osoitteesta www.levi.fi. Mutta se, mitä kaikkea siellä voi kokea, on jokaisen koettava paikan päällä itse.