elena-vikström-silmät
Povipommi Elena Vikström on masentunut. Sukupuolensa 18-vuotiaana miehestä naiseksi leikkauttanut kohublondi kirjoitti Facebookissa sairastuneensa uudelleen bulimiaan ja masennukseen.
Elenan mukaan Suomen terveydenhoitojärjestelmä ”ei toimi mitenkään mielenterveyspuolella”, sillä hän ei ole saanut apua ongelmiinsa. Hän kirjoittaa, että hänelle tarjotaan ainoastaan masennuslääkkeitä, joita hän ei kuitenkaan halua syödä sillä hän on syönyt niitä aiemmin eivätkä ne ole poistaneet itse ongelmaa. Hän kokee että terapia on ainoa lääke tilanteeseensa.
”Minulla on paljon ahdistavia asioita mielessäni, johtuen lapsuudestani ja väärään sukupuoleen syntymisen traumoja”, Elena tunnustaa.
Kun Elena hakaeutui terapiaan, hän pääsi arvioivaiheessa seurantajaksoon asti, jonka jälkeen vastaus oli kuitenkin kielteinen.
”Heidän mielestään en tarvi terapiaa koska en ole tarpeeksi sekaisin päästäni”, Elena ihmettelee.
”Mun ensimmäinen ajatus oli että uskomatonta, mitä suomessa pitää tehdä jotta täyttää kriteerit että pääsee terapiaan? Mielestäni tämä aika on mennyt sellaisiksi että mielenterveyden ongelmiinsei tosiaankaan saa apua ellei ota jotakin lääkeyliannosta tai tee kouluampumista. Pitääkö oikeasti odottaa niin kauan että ihminen sekoaa ihan lopullisesti että vihdoin saa apua ongelmiinsa?”
Elena päättää kirjoituksensa pessimistisesti.
”Nyt mä mietin päässäni et en mä tuu täällä nähtävästi ikinä saamaan mitään hoitoa, luultavasti oon sitten lopunikääni masentunut ja ajoittain syömishäiriökin vaivaa.. Välillä tuntuu olo tosi toivottomalta…”