Kirjoittaja on DJ ja kirjoittaa klubikulttuurista, bileistä ja keikkakokemuksistaan.
Hola 2005!
Vuosi vaihtui. Takana on bilerikas entinen vuosi ja uudelle vuodelle puhaltavat jälleen uudet tuulet niin klubi- kuin ravintolarintamallakin. Paitsi tammikuussa…
Alkuvuosi on klubivinkkelistä katsottuna tuttuun tapaan rauhallinen, ellei jopa kuollut, ja me klubi-dj:t saamme ”ansaitun” pakkolomamme aina tammikuussa.
Itse vietin vuoden vaihteen aikaa muun muassa Pietarissa. Kaupungin tunnetuin klubi, ”Tunnel”, jossa esiinnyimme, tarjosi alkajaisiksi tuttuun tapaansa muutaman pullollisen vodkaa, jonka seurueemme päätti loppuyöstä kaikessa ystävällisyydessään ja suomalaisia perinteitä kunnioittaen lahjoittaa takaisin ravintolalle toisessa muodossa… kas kummaa, että myös osa tavaroistani päätti muuttaa osoitteeksi Venäjän. Hulvattoman hauskaa siellä silti aina tuppaa olla. Johtuneeko sitten kansallisjuomasta vai ihmisten todella hyvästä asenteesta bailaamiseen.
Venäjällä ja Euroopassa ovat harvassa ns. normaalidiskot. Pääsääntöisesti musa ravintoloissa on puhdasta rankkaa teknoa ja housea. Erikseen ovat nuo motellien tuhnuiset ”yökerhot”, joissa keski-ikäiset turistit viihtyvät.
Parit mainiot bileet
Ja koska Suomessa kunnon bileitä ei näin vuoden ensimmäisillä metreillä juuri ole, päätimme itse järjestää sellaiset Helsingissä. Vuoden ensimmäisellä viikolla paikalle valui tuhatkunta innokasta bilettäjää rikkomaan kanssamme lupauksia tipattomasta tammikuusta ja terveellisimmistä elämäntavoista. Kahdessa salissa bailattiin kunnon housen ja rullaavan progen merkeissä. Kiitoksia jälleen monille uusille yön tuttavuuksille, meillä kaikilla oli mielettömän hauskaa!
Tammikuussa saattaa siis muutamia poikkeuksiakin olla. Tästä osoituksena olivat Illumination-bileet Joensuun Tempossa, jossa rikottiin yleisöennätyksiä ja koettiin lisäksi yksi parhaista fiiliksistä paikan historiassa. Illumination on reilun vuoden vanha klubibrandi, joka on uutterasti jaksanut tehdä työtä esitellen underground-musiikkia ja deejiitä mainstream-paikoissa.
Runsaasti sekä esiintyjiltä, yleisöltä ja ravintoloilta kiitosta saanut Illumination-organisaatio paahtaa menemään melkein kymmenellä paikkakunnalla säännöllisen epäsäännöllisesti, usein toteuttaen lähes loppuunmyytyjä bileitä aidon rennolla fiiliksellä. Näissä, kuten muissakin klubibileissä soittavat pääasiassa underground-dj:t, jotka itse valitsevat, mitä soittavat, eivätkä kosiskele yleisöä. Näin he tuovat hyvän lisämausteen ravintolan normaalitarjontaan.
GOOM tulossa, auttakaa!
Odotan kauhunsekaisin tuntein ensimmäistä Goom-risteilyäni helmikuussa Ms. Romantika-laivalla.
Minua pyydettiin aluksi Goomille koko viikoksi soittamaan. Hetken mietittyäni tulin kuitenkin järkiini ja päätin, etten aio tulla ruumisarkussa ulos laivasta. Sen verran rankkaa touhua kuulemma. Opiskelijat siis osaavat…
Klubi-dj:stä mukana ovat Jay Mellin, Proteus, Orkidea ja Kalle Miettinen. Oma keikkani ajoittuu tiistaille 8.2. Goomista löytyy lisää infoa osoitteesta: www.goom.net.
Goomin lisäksi Helsingin ulkopuolelta minut löytää helmikuussa vaikkapa [reiv:]-klubin Suomen kiertueelta, joka starttaa klubin 1-vuotisen taipaleen kunniaksi Joensuun Temposta (19.2.) ja Tampereen Tullikamarilta (26.2.), mukana muun muassa dj:t Kim, Jasse, Orkidea ja Alkemist. Suositun reiv-klubin kiertue ulottuu useaan kaupunkiin maaliskuussakin. Näistä myöhemmin lisää. www.reiv.be
Zeuraavaan kertaan. Pitäkää varanne, tämä on 2005!
Dj Eliot Ness
…tutustu minuun ja klubikulttuuriin uudistuneella webbisaitillani. Osoite on:
www.djeliotness.com