Joulu on perhejuhlien ehdotonta eliittiä. Oman suvun kanssa vietettynä se onkin parhaimmillaan rentouttava ja lämmin tilaisuus. Mutta entäpä, jos joudutkin viettämään juhlista jalointa anoppilassa? Ja vielä ensimmäistä kertaa. Metropoli kertoo miten selviydyt kunnialla tukalasta tilanteesta.
Esivalmistelut
Mikäli tunnet elinkumppanisi suvun ennestään ja olet tavannut heitä useinkin, valmistautuminen on melko helppoa verrattuna siihen, että sinulla ei ole heidän tavoistaan ja tottumuksistaan mitään hajua. Oletetaan kuitenkin se kaikkein pelottavin tilanne, eli olet nähnyt siippasi sukulaisia pelkästään kuvissa.
Aloita valmistautuminen ristikuulustelemalla kumppaniasi. Ensinnäkin selvitä, ketä kaikkia on tulossa paikalle. Seuraavaksi kysele perheen perinteistä, tyyliin syövätkö kaikki yhdessä, lauletaanko joululauluja, tuleeko pukki ja mikä tärkeintä, juodaanko viinaa. Pyydä tarkennusta pukeutumiskoodiin ja lahjojen antamiseen. Yritä selvittää myös anopin, appiukon ja mahdollisten sisarusten mieltymykset ja luonteenpiirteet mahdollisimman tarkasti (tämänhän olisit voinut tehdä jo kuukausia sitten, mutta parempi myöhään kuin totaalisena yllätyksenä).
Valmistelut
Varsinaiset valmistelut pelottavaa tilaisuutta varten tulee aloittaa hyvissä ajoin heti tiedusteluosuuden päätyttyä. Tämä osuus vie aikaa kahdesta kolmeen viikkoon, eli nyt olet jo pahasti myöhässä.
Henkisen valmiuden merkitystä ei tule väheksyä. Mieti valmiita puheenaiheita, joiden uskot kiinnostavan vastapelureita. Tee muistiinpanoja. Hio varsinkin keskustelun aloituksia. Vältettäviä kommentteja ovat esimerkiksi: “Ei riisipuuroa kiitos, se pierettää niin pirusti”, “Annahan appiukko lisää kossua, vedetään perseet!”, “Nää luumuthan näyttää ihan (tyttöystävän nimi) nänneiltä” tai “Viime jouluna oksensin lanttulaatikkoa monta päivää”.

Myös joululauluja voit harjoitella etukäteen. Suotavaa olisi, että hoilaisit näitä iänikuisia veisuja niiden oikeilla sanoilla yläasteella opittujen pervonnettujen versioiden sijaan. Kaikkihan toki muistavat esimerkiksi biisiin, joka meni kutakuinkin näin: “Joulupukki pukki innoissaan, Korvatunturilla muoriaan, mutta muori katala, pukin poissa ollessa, käytti kyyyyynttilöitä…” Eli ei näin.
Lahjat
Lahjojen osto on joulussa kaikkein pahinta. Lahjojen hankkimisessa ei pahinta ole rahanmeno, vaan se loputon pähkäily siitä, mitä kenellekin ostaisi. Lisäväriä tähän kurjuuteen tarjoaa tietenkin joulunalussohjossa täydestä kaupasta toiseen samanlaiseen taapertaminen. Vinkkien antaminen lahjojen hankintaan on täysin mahdotonta, joten listataan esineitä, joita ei kannata hankkia lahjaksi.
Älä osta anopille ainakaan Aalto-maljakkoa, vibraattoria, silkkiyöpaitaa tai maailman paras anoppi -kahvimukia. Appiukolle puolestaan kannattaa jättää ostamatta esimerkiksi kravatti, Jallun vuosikerta ja eurokossu. Vanhemmat tuskin kiittelevät tuoretta vävypoikaa, jos tämä lahjoittaa perheen juniorille vaikkapa himokkaan moottorisahasarjamurhaajan seikkailut huutosakkityttöjen pukuhuoneessa –tyylisen dvd:lle tallennetun taidepätkän.
Osta vaikka Ässä-arpa per sierainpari, sen ei luulisi ärsyttävän ketään.
Aattoilta pitkä on…
Ok, aattoilta lähestyy, lahjat on hankittu, tukka kammattu, jalassa saman parin sukat ja pää lähes vesiselvänä. Anoppilan ovi lähestyy, miten toimia? Käydäänpä tämä tärkeä hetki läpi vaiheittain:
1. Tervehdi kaikkia selkeästi, mutta luonnollisesti artikuloiden.
2. Kättele reippaasti, kuitenkaan anopin sormia murskaamatta. Muista, että kunnon ote antaa luotettavan kuvan, eikä appiukkokaan pidä sinua sukupuolisesti poikkeavana, kun tartut käteen reilusti, välttäen turhia hivelyitä.
3. Seuraa talonväen esimerkkiä kenkien, takkien ja istumapaikkojen suhteen. Suositeltavaa ei ole ainakaan rojahtaa talon tyylisohvalle selälleen. Varsinkaan kengät jalassa. Myöskään television avaaminen oma-aloitteisesti ei nosta pisteitäsi.
4. Luultavasti sinun ei tarvitse vaivautua aloittamaan keskustelua, tyttöystäväsi vanhemmat hoitanevat sen puolen. Seuraa kolmannen asteen kuulustelu taustoistasi, työ-/opiskelupaikastasi ja aikeistasi heidän tytärtään kohtaan.
5. Ruokailun koittaessa älä istu pöytään ensimmäisenä, lisäpisteitä voit napsia tarjoamalla anopille tuolin.
6. Jos pöydässä tarjotaan alkoholia, siitä ei tarvitse kieltäytyä. Muista kuitenkin, että punaviiniä ei tarvitse kietaista huiviin yhdellä huikalla ja pyytää saman tien lisää.
7. Nenänkaivuusta, röyhtäilystä ja kaasunpurkauksista ei saa plussaa.
8. Ota ruokaa vähän kerrallaan, sitä tarjotaan kuitenkin lisää.
9. Kiitä ja kehu emäntää.
Jos olet selvinnyt tähän asti kunnialla, olet voiton puolella. Tästä eteenpäin asioiden pitäisi jo sujua omalla painollaan. Vielä kerran muistutettakoon, että alkoholin kanssa kannattaa olla tarkkana. Harmiton kännipäissään suoritettu sormikoukku on vienyt jopa kokeneita vävypoikia vankilaan. Jos et usko, kysy vaikka Nykäsen Matilta.