Julkkisten alastonkuvakirjasta ja -näyttelystä tunnettu valokuvaaja Marika Kiviharju jatkaa työtään ihmisen anatomian kuvaajana. Nyt hän hakee nude art -malleja taideprojektiaan varten.

Kyseessä on projekti, jonka on määrä valmistua keväällä.

-Etsin kuviin hoikkia, pitkäsäärisiä, täysi-ikäisiä naismalleja, Kiviharju kertoo.

Vienokainojen ei kannata vaivautua, sillä projekti päätyy julkisuuteen, samoin kuvat. Kiviharju kuitenkin toteaa, ettei kuvissa välttämättä näy mallin kasvot, ainoastaan vartalo. Rajaukset ovat sovittavissa.

Kiinnostuneiden tulee ottaa yhteyttä suoraan Kiviharjuun, ei lähettämällä kuvalinkkejä, vaan liitetiedostoja omista kuvistaan. Kuvien on oltava sellaisia, että niistä selviävät mittasuhteet. Myös palkkiotoive on esitettävä.

Lisätietoja saa täältä