Baarimestareita vuosittain testaava kansainvälinen baarimestarimittelö, Bols Around the World, kisattiin huhti-kesäkuussa 2015. Suomen Andreas Cederström (Liberty or Death, Helsinki) voitti Pohjoismaiden välisen Bols Around the Nordics -mittelön upealla pistesaalillaan (8000) päihittäen tuloksellaan kaikki maailmanlaajuisesti kisaan osallistuneet baarimestarit.
Andreas Cederströmin voittoa juhlistetaan Liberty or Death -cocktailbaarissa Helsingissä maanantaina 31.8.2015. Tilaisuus on kaikille avoin kello 19.00 alkaen ja illan aikana tiskin takana Bols-cocktaileja valmistavat Suomen top 3 Bols-kisaajat.
Viime vuonna The Spirit Business -sivuston maailman kolmanneksi tärkeimmäksi cocktailkilpailuksi valitsema Bols Around the World uudistui tänä vuonna Lucas Bols -tislaamon 440. juhlavuoden kunniaksi. Maailman vanhin yhä toiminnassa oleva tislaamo haluaa olla ajan hermolla ja kisa uudistettiin vastaamaan enemmän tätä päivää.
Hyvä baarimestari on paljon muutakin kuin yhden täydellisen cocktailin tekijä. Niinpä kisassa arvioitiin tällä kertaa baarimestarin ammatin eri osa-alueita 12 tehtävän avulla. Tehtävät perustuivat Amsterdamissa sijaitsevan Bols Bartending Academyn oppeihin. 12 viikkoa kestäneessä kisassa uusi tehtävä julkaistiin viikoittain ja pitkään jatkunut kisa vaatikin baarimestareilta sitoutumista aiheeseen.
Kisaan osallistui peräti 5500 baarimestaria 82 eri maasta. Maat oli jaettu alueellisiin kategorioihin ja Suomen baarimestarit kisasivat Nordics (Pohjoismaat) -kategoriassa. Tehtäviä suoritettiin Bolsaroundtheworld.com -sivustolla ja Suomen baarimestarit olivat kisassa hyvin edustettuina aina Helsingistä Rovaniemelle saakka.
– Viimeisen 15 vuoden aikana baarimestarin ammatti on pikkuhiljaa lisännyt arvostustaan ja erityisesti maailmalla huippubaarimestarit nauttivat samanlaista arvostusta kuin huippukokit. Myös Suomesta löytyy paljon osaamista ja kansainväliset baarimestarikisat ovat mainio tapa verkostoitua ja näyttää osaamistamme myös maailmalla. Tämä on jo toinen vuosi peräkkäin, kun Pohjoismaiden voittaja löytyy Suomesta! Iloitsee Bols-liköörien tuotepäällikkö Mirja Pulkkinen Edrington Finlandilta.
Siinä missä kisan voittaja pääsi aiemmin käymään muutamissa valitsemissaan cocktailkaupungeissa, kokoontuvat tänä vuonna kisan 20 parasta Cederström mukaan lukien Amsterdamissa, jossa on luvassa muun muassa kursseja Bols Bartending Academyssa.
Bols Around the Wolrd 2015 – Suomen Andreas Cederström voittoon Pohjoismaiden välisessä kisassa
Suomen top 3 Bols-kisaajat
Andreas Cederström, Liberty or Death, Erottajankatu 5, Helsinki (Bols Around the Nordics-voittaja)
Anna-Kaisa Karppinen, Teatterin Kellobaari, Pohjoisesplanadi 2, Helsinki
Jani Kejonen, Bar Socis, Kaivokatu 12, Helsinki
Bolsaroundtheworld.com lukuina
82 maata osallistui kisaan
5.500 baarimestariprofiilia luotiin
10.000 haastetta suoritettiin
5.000.000 pistettä kerättiin