Mikko Ilonen ja Antti Ahokas osallistuvat torstaina Koreassa Jejun saarella järjestettävään golfin Euroopan-kiertueen kilpailuun. Turnaukseen osallistuu yhteensä 156 pelaajaa, joista suurimmiksi suosikeiksi nousevat Ernie Els, Henrik Stenson, Lee Westwood, Fred Couples sekä Colin Montgomerie.

– Oma toiminta on hyvällä mallilla ja odotan kisalta paljon. Olisi mukava saada kunnon onnistuminen ennen Tourin paluuta Euroopan maaperälle. Kärsivällisyyttä se vaan edellyttää kisapäivinä. Kenttä on oikein mainio, hieman rehevämmässä kunnossa kuin edellisvuonna, nyt täällä on karheikkojakin. Voittotulos ei tule olemaan 24 alle kuten Graeme McDowellin yltäessä ykköseksi 2008, Ilonen kertoo.

Ilonen on karsiutunut kolmesta edellisestä kisastaan ennen päätöskierroksia.

– Kaiken pitäisi olla kunnossa, ei mitään esteitä menestymiselle. Maisemat Jejun saarella ovat mahtavat ja koko alue on täynnä kenttiä. Tämä on oikea golfbongarin unelmakohde, ruoka vaan ei ole oikein minun makuuni. Sekin oli oikein mukavaa, että Antti Ahokas mahtui viime hetkellä mukaan, Ilonen sanoo.