Täysin uudistettu Tampereen Sokos Hotel Ilveksen yökerho Ilves Bar & Night avattiin viime kuussa. Remontissa mm. kaadettiin yökerhon väliseiniä, jonka myötä ravintola on nyt yhtä yhtenäistä tilaa. Remontti suoritettiin asiakkailta saatujen palautteiden perusteella ja siinä panostettiin erityisesti tilojen avaruuteen ja helppokulkuisuuteen. Sienien kaatumisen lisäksi yökerhon pintoja uusittiin ja ilmettä raikastettiin. Myös sisustusta uudistettiin ja lähes kaikki kalusteet uusittiin.

Ilves Bar & Night on ollut tamperelaisten yöelämän kohtaamispaikka jo reilun parin vuosikymmenen ajan. Uudistettu yökerho on trendikkäämpi ja vastaa entistä paremmin tämän päivän vaatimuksiin. Sama hyvä fiilis on kuitenkin pyritty säilyttämään. Jatkossakin Ilves Bar & Nightin kolme baaria, vauhdikas tanssiparketti ja huippuesiintyjät pitävät huolta asiakkaidemme viihtymisestä, kertoo ravintolapäällikkö Ilpo Kantola.
Legendaarinen Ilves Bar & Night on yksi kaupungin pisimpään toiminnassa olleista yökerhoista. Se avautui syksyllä 1986, samaan aikaan kuin Sokos Hotel Ilves valmistui. Silloin yökerho tunnettiin nimellä After Eight. Viimeksi Ilves Bar & Nightia remontoitiin vuonna 2008.
Alla kuvia Ilves Bar & Nightin avajaisista, joissa oli esiintymässä Captain Hollywood Project.
Ilves Bar & Night on avoinna tuttuun tapaan pe-la klo 23-04. K22.
IMG_5045IMG_5049IMG_5050IMG_5053IMG_5054IMG_5055 IMG_5064 IMG_5067 IMG_5069 IMG_5074 IMG_5077 IMG_5107 IMG_5115 IMG_5117 IMG_5122 IMG_5125 IMG_5141 IMG_5142 IMG_5166 IMG_5180 IMG_5195 IMG_5200 IMG_5208 IMG_5229 IMG_5239 IMG_5249 IMG_5252 IMG_5268 IMG_5283 IMG_5305 IMG_5306 IMG_5314 IMG_5343 IMG_5346 IMG_5359 IMG_5395 IMG_5404 IMG_5405 IMG_5452 IMG_5454 IMG_5475 IMG_5503 IMG_5536 IMG_5557