Yleinen uskomus on, että erotiikantäyteinen ja seksinnälkäinen parisuhde olisi mahdoton vuosikymmenen yhdessäolon jälkeen. Oletus on, että mitä pidemmälle yhdessäolo jatkuu sitä enemmän intohimo hiipuu.
Uuden tutkimuksen mukaan yleiset oletukset voi kuitenkin heittää romukoppaan. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan seksielämä voi pysyä aktiivisena ja intohimoisena vuosikymmenienkin jälkeen.
Tutkimuksessa parit täyttivät kyselyn, jossa kysyttiin tyytyväisyyttä parisuhteeseen ja puolisoon. Rakkauden ja intohimon määrää henkilöt arvioivat asteikolla yhdestä seitsemään, jossa 7 merkitsi intensiivistä rakkautta. Keskimäärin 40 prosenttia vaimoista ja 35 prosenttia miehistä merkitsi rakkaus-sarakkeeseen numeron 7.
Science of Relationships –sivuston mukaan intensiivistä rakkautta tunnustaneet henkilöt myönsivät useimmin pitävänsä kumppaniaan kädestä, halaavansa ja suutelevansa. Ainoastaan 9 prosenttia vastanneista kertoi, ettei ollut harrastanut seksiä kumppaninsa kanssa viimeisen kuukauden aikana.
Lähteet: Science of Relationships, tohtori.fi