Kotimainen tieteiskomedia Iron Sky on valittu Moskovan elokuvajuhlien ohjelmistoon, jossa elokuva esitetään erityisnäytöksessä 26.6. Esitys markkeeraa samalla myös Iron Sky:n Venäjällä heinäkuun 12. päivä alkavaa teatterilevitystä, johon lähdetään levittäjän mukaan minimissään 150:llä valkokankaalla. Juhlistamassa tilaisuutta Moskovassa ovat niin ohjaaja Timo Vuorensola, kuin elokuvan tähdet Götz Otto ja Udo Kier.
Moskovan festivaalien lisäksi Iron Sky on valittu myös arvostetun Karlovy Vary -festivaalin ohjelmistoon. Ohjaaja Timo Vuorensola on osana Variety -elokuvalehden kymmenen kiinnostavinta eurooppalaista ohjaajaa -listassa, ja elokuva esitetään Prahassa järjestettävillä festivaaleilla 1.6. Kuunatsit jatkoivat maailmanvalloitustaan Aasian markkinoilla, jossa elokuva avasi toissaviikonloppuna Thaimaassa vahvasti, pompaten heti seitsemännelle sijalle, jossa se pysytteli myös toisella viikolla, pokaten parhaan kopiokohtaisen katsojatilaston tittelin. Virossa viime perjantaina Iron Sky avasi 4. katsotuimpana. Venäjän levityksen lisäksi isompia tulevia territorioita ovat mm. Japani, USA, Korea ja Ranska. Myös Tsekissä ja Slovakiassa Iron Sky avaa yli 100:lla valkokankaalla.
Iron Sky on toistaiseksi kerännyt elokuvateattereissa liki miljoona katsojaa, joka on elokuvan markkinointibudjettiin nähden huima saavutus. Elokuva kiikkui Suomen katsotuimpana useamman viikon ja Suomen ulkopuolella se on järjestään avannut kymmenen parhaan joukossa. Saksassa katsojia on noin 500.000. “Yhteisö on auttanut levityksessä huomattavasti”, kertoo tuottaja Tero Kaukomaa. “Sana elokuvasta on kiirinyt teatterinomistajien ja levittäjien korviin netin kautta, kiitos monisatatuhatpäisen yhteisömme. Väittäisin, että virallisen budjettimme lisäksi yhteisö on tuonut meille minimissään 10 miljoonan euron arvosta tuotanto-, rahoitus- ja markkinointipanosta”
Iron Sky:n DVD- ja Blu-ray:t tulevat kauppoihin elokuussa, mutta ennakkomyynti käynnistyi tänään Iron Sky:n verkkokaupassa, osoitteessa http://store.ironsky.net.
”Iron Sky on menestynyt loistavasti teattereissa ja uskomme sen lähtevän DVD:llä ja Blu-ray:lla liikkeelle vielä ärhäkämmin”, ohjaaja Timo Vuorensola sanoo. ”Tavoittelemme vuoden myydyimmän kotimaisen DVD/Blu-rayn titteliä vakavissamme ja uskomme, että tämä elokuva jos joku voi hyvinkin olla se.”
Blind Spot Pictures kehittelee parhaillaan Timo Vuorensolan seuraavaksi kaavailtua pitkää elokuvaa I Killed Adolf Hitler, joka on norjalaisen Jason -sarjakuvataiteilijan samannimiseen, Eisner -palkittuun sarjakuvanovelliin perustuva, amerikkalaiskäsikirjoittaja DC Walkerin kirjoittama tuotanto, joka toteutetaan yhteistuotantona Iso-Britannian ja Saksan kanssa. Elokuvan kuvauksia aikataulutetaan ensi vuoden kesälle, ja budjetti on hieman Iron Sky:tä suurempi.
Muita tekeillä olevia elokuvia ovat mm. AJ Annilan “Human” ja ensi helmikuussa teatterikankaille nouseva, Aku Louhimiehen ohjaama rikostrilleri, joka perustuu Marko Kilven romaaniin “Elävien kirjoissa”.