Itseajava Tesla törmäsi autonomiseen robottiin ja ”tappoi” sen

Teknologia kehittyy niin huimaa vauhtia, että myös sellaiset onnettomuudet, joissa keinoäly on osallisena, ovat alkaneet olla mahdollisia. Tuoreessa tapauksessa keinoäly oli mukana mollemmissa osapuolissa.

Yhdysvaltojen Las Vegasissa järjestettävillä CES-teknologiamessuilla oli esiteltävinä Promobot-yhtiön autonomisia robotteja, jotka osaavat tehdä monia asioita, kuten liikkua, tunnistaa kasvoja, tervehtiä tunnistamiaan ihmisiä, jne. Promobotin edustajat olivat messuilla siirtämässä esittelyhalliin v4-mallisia Promobottejaan kadun reunaa pitkin, kun yksi roboteista ajautui tuntemattomasta syystä keskemmälle tietä ja itsestään ajava Tesla Mode S törmäsi siihen.

Teslassa istunut George Caldera oli pahoillaan tapahtuneesta.

– Siellä ei ollut ketään, ei ihmisiä eikä autoja. Laitoin Teslan itseajolle ja se lähti liikkeelle. Ja wow! Robotti edessä! Luulin auton kiertävän, mutta se törmäsi suoraan robottia päin. Olen niin pahoillani, robotti näyttää söpöltä. Syvät pahoittelut insinööreille, Caldera kertoi.

Promobot v4

Promobot-yhtiö on ilmoittanut, että kyseinen robotti sai onnettomuudessa niin pahoja vaurioita, että sitä ei enää pystytä kayttämään.

Alla video törmäyksestä.

Lähde: Unilad

Kuvat: YouTube / Promobot

Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!