Jennifer Aniston esiintyy yläosattomissa uudessa elokuvassaan nimeltä Wonderlust. Tähti kertoo, ettei paidattomuus ollut hänelle ongelma.
Anistonin mukaan filmiä oli yhtä hauska kuvata, kuin huippusuosittua ”Frendit” -sarjaa. Näyttelijät (mukaan lukien Jenniferin tosielämän poikaystävä Justin Theroux) viettivät kaksi kuukautta yhdessä käytännössä keskellä ei-mitään, Georgian Clarkesvillessä. Elokuva on romanttinen komedia, joka kertoo New Yorkilaisesta naisesta, joka vaihtaa urbaanin elämän hippikommuuniin maalla.
”Kun kuvasimme kohtausta jossa oli alastomuutta, olimme olleet tiimi jo pitkään. Ei se tuntunut mitenkään oudolta siinä vaiheessa”, tähti kertoo.
Vaikka Aniston sanoo, ettei hän ole yhden roolin nainen, hän kuitenkin myöntää rakastavansa komediaa. ”Hyvä käsikirjoitus on hauska eikä pitkästytä missään vaihessa. Tärkeää on myös löytää roolihahmosta piirre, johon pystyy samaistumaan tunnetasolla”, sanoo Jennifer.