Joulun aikana suomalaisten viihteen kuluttamisessa korostuu yhteisöllisyys

Viaplay selvitti suomalaisten viihteen käyttöä joulun aikana.

Tuloksista ilmeni, että elokuvien katsominen yhdessä perheen tai sukulaisten kanssa kuuluu vahvasti suomalaisten joulun viettoon. Suosituimpia elokuvia ovat komediat, mutta myös toiminta- ja jännityselokuvat keräsivät kannatusta. Disneyn klassikkoleffat pitivät pintansa kysyttäessä joulunajan suosikkielokuvaa. Joulukuussa katsotaan paljon enemmän suoratoistopalvelua kuin kesällä, ja erityisen vahva trendi on Suomessa.

Suurin osa suomalaisista katsoo elokuvia joulupyhien aikana. Viaplayn teettämän tutkimuksen mukaan lähes puolet (48 %) aikoi katsoa varmasti elokuvia joulun aikana, ja melko varmasti elokuvista aikoi nauttia 40 prosenttia. Vain pieni osa suomalaisista (4 %) aikoi viettää joulunpyhät ilman leffoja.

Joulun aikaan korostuu yhteisöllisyys, mikä näkyy myös viihteen kuluttamisessa. Elokuvia katsotaan yleensä yhdessä perheen tai sukulaisten (75 %) kanssa, mutta myös yksin (39 %). Suurin osa joulun ajan elokuvista katsotaan kotona (92 %).

Suosituinta katsomista jouluna ovat komediat, minkä lisäksi myös toiminta-, jännitys/rikos- ja seikkailuelokuvat ovat suomalaisten mieleen, mutta sen sijaan musikaalit ja kauhu eivät jouluna kuulu suomalaisten suosikkileffojen kärkeen (kuva 1). Lähes kolmasosalla (29 %) vastaajista löytyi joulunajan suosikkielokuva. Suosikkia kysyttäessä vastauksissa oli paljon hajontaa, mutta esille nousivat Disneyn klassikkoelokuvat – etenkin suomalaisten jouluperinteeseen kuuluva Samu-Sirkan joulutervehdys, kuten myös brittiläinen Lumiukko-animaatio vuodelta 1982.

Suomalaisten suosikkielokuviin joulun aikana kuuluvat Disneyn klassikkoelokuvat. Lumikki ja seitsemän kääpiötä vuodelta 1937 on Disneyn ensimmäinen pitkä värillinen animaatioelokuva.

Into katsoa tv-sarjoja joulun aikaan on hieman laimeampaa elokuviin verrattuna – suomalaisista aikoi katsoa sarjoja joulun aikana varmasti tai melko varmasti 74 prosenttia. Suomalaisten mieleen ovat etenkin jännitys- ja komediasarjat  (57 % ja 52 %) sekä draamasarjat (50 %). Lähes puolet (48 %) aikoi ahmia enemmän kuin yhden jakson kerralla.

Joulukuu on suoratoiston huippuaikaa

Viaplayn Pohjoismaissa keräämien katsojatilastojen mukaan joulukuussa katsotaan paljon enemmän suoratoistopalvelua kuin kesällä, ja erityisen vahva trendi on Suomessa. Viaplayn asiakkaat Suomessa katsoivat 26 prosenttia enemmän tarjontaa joulukuun aikana verrattuna kesäkuuhun. Toiseksi eniten katsominen kasvoi Ruotsissa, jossa käynnistysten määrä joulukuussa lisääntyi 20 prosenttia. Erityisen suosittu päivä katsoa Viaplayn tarjontaa on uudenvuodenaatto.

Suomalaiset katsovat elokuvat yleisimmin isolta ruudulta. Kysyttäessä, millä laitteella yleensä elokuvia katsotaan, lähes 90 prosenttia ilmoitti katsovansa elokuvia tv-ruudulta. Pieneltä ruudulta katsominen oli selvästi vähäisempää (kuva 2). Viaplayn omat tilastot tukevat tätä katsomistrendiä.

– Viaplayn asiakkaat ovat palanneet katsomaan viihdettä isolta ruudulta. Jo viime vuonna isolta ruudulta katsominen ohitti mobiilikatsomisen ja nousi 64 prosenttiin Viaplayn asiakkaiden keskuudessa, kertoo Sanna Reunanen, Head of Viaplay Finland.

Viaplayn teettämä kysely toteutettiin verkkokyselynä marras-joulukuun vaihteessa, ja siihen vastasi 1 000 henkilöä, joista puolet oli miehiä ja puolet naisia. Vastaajat olivat 18–75-vuotiaita, ja he jakautuivat tasaisesti eri ikäryhmittäin.

Suosituimmat jouluelokuvat Viaplayssa vuosina 2016–2018:*

  • 2016: Paha pukki (Bad Santa)
  • 2017: Rakkautta vain (Love Actually)
  • 2018: The Grinch (How the Grinch Stole Christmas, 2000)

*Kaikissa Pohjoismaissa, tämän vuoden katsojatilasto 12.12.2018 saakka.

Tutkimus: Millaisia elokuvia aiot katsoa joulun aikana?

Tutkimus: Miltä laitteelta yleensä katsot elokuvia?

(Kuvassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Kuva: The Walt Disney Company)

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!