Vanhojen kauhufilmien uudelleenfilmatisoinnit ovat suurta huutoa Hollywoodissa ja nyt Warner Bros on päättänyt tarttua todelliseen haasteeseen. Vuonna 1980 ilmestynyttä Hohtoa, jonka ohjasi Stanley Kubrick, pidetään yhtenä kaikkien aikojen pelottavimmista kauhuelokuvista ja sen aihepiirin ympärille ollaan tekemässä uutta käsikirjoitusta. Pestin ovat mahdollisesti saamassa Laeta Kalogridis, Suljettu saari -elokuvan käsikirjoittaja, kollegoidensa Bradley Fischerin ja James Vanderbiltin kanssa.
Kirjailija Stephen King ei ollut erityisen ihastunut Kubrickin versioon tarinasta, koska se keskittyi enemmän perhetragedian ja henkilöhahmojen kuvaamiseen yliluonnollisten ainesten sijaan. Joka tapauksessa Jack Nicholsonin suoritus eristyneessä hotellissa sekoavana perheenisänä on legendaarinen.