Ferrarin ja Kimi Räikkösen F1-kausi on alkanut katastrofaalisesti, kun talli ei ole saalistanut vielä pistettäkään kauden avauskilpailuissa. Viimeksi Ferrarin kausi on lähtenyt yhtä surkeasti käyntiin 19 vuotta sitten.

Viime sunnuntaina Kiinan osakilpailussa Räikkönen sijoittui kymmenenneksi.

– Hankaluudet jatkui, eikä pointsin pointsia saatu vieläkään. Ei se mitään auta, mutta ainaskaan tämän alemmas ei varmana enää päästä, Räikkönen kertoo nettisivuillaan.

Ferrari on ollut ongelmia KERS-järjestelmänsä kanssa, minkä vuoksi talli ei käyttänyt energiankierrätyssysteemiä Kiinassa.

– Sen takia hävittiin muutama kymppä. Kisassakin olin koko ajan jonkun perässä ja tietty KERS ois varmana auttanut. Mutta turvasyyt ratkaisi, eikä systeemiä voitu käyttää.

Formulasirkus jatkuu ensi sunnuntaina ajettavalla Bahrainin osakilpailulla. Ferrari testasi Sakhirin radalla talven aikana.

– Sen pitäisi jelppiä meitä tänäkin vuonna. Tietty nyt keli on kuumempi, mutta kun on testannut sliksit ja KERS:n jo helmikuussa, päästään me aloittamaan duunit vähän helpommin, suomalaispilotti painottaa.

– Ferrari on voittanut Bahrainissa kaksi vikaa kisaa. Ei tässä nyt voi odottaa, että me jostain saataisiin paljon vauhtia lisää, mutta eiköhän meidän pitäisi niitä pointseja saada ja toivottavasti mennään palkinnoille, Kimi kertoo.