Lauri Tähkä nähtiin eilen levynjulkistuskeikalla Elisan Studiolla Helsingin keskustassa. Keikan yleisö koostui rajatusta määrästä kilpailuvoittajia. Lämminhenkisen tilaisuuden jälkeen Laurille ja yhtyeelle luovutettiin platinalevyt reilusti yli 20.000 kpl jo ensimmäisenä myyntipäivänään myyneestä Polte –albumista.
Ensimmäinen liveveto uuden bändin kanssa oli myös monille faneille jännittävä hetki. Esiintyminen oli nähtävissä suorana Elisa Viihteessä, josta sen saa katsottavaksi myös jälkikäteen.
Lauri Tähkä nousi lavalle riemuissaan: Eilinen keikka oli tunnelmaltaan aivan uskomaton. Ihana palata yleisön eteen, joka otti avosylin vastaan. Keikka oli täynnä karhunhalauksia ja aitoa poltetta.
Kuin kalakasvattamon lohet olisi nostettu juhlapöytään. Kiitos, olen otettu!
Platinalevyt antoivat lisää aihetta iloon: Kiitos yleisö! En olisi uskonut. Nyt tuntuu todella hyvältä. Huojentunut olo kieltämättä. Hartioilta, rinnasta ja sydämestä tipahti kerrostalon kokoinen painelasti taivaan tuuliin.
Lauri Tähkä nähdään yhtyeineen huomenna perjantaina 28.10. esiintymässä MTV3:n Korkojen kera ohjelmassa. 4.11. ryhmä esiintyy YLE:n Nenäpäivässä. Lauri Tähkä esittää ohjelmissa uudelta levyltä nimikappaleen Polte, joka on myös levyn seuraava sinkkuirrotus. Uusi sinkku saadaan radiosoittoon marraskuun puolivälissä. Eka sinkku Syyskuun kyy on tällä hetkellä radioiden toiseksi soitetuin kappale radiosoittoa mittaavan listan mukaan.
Varsinainen kiertue alkaa 1.12. Keikkapäiviä ja – paikkoja ovat:
01.12. Tampere, YO-Talo
02.12. Jämsä, Himos-Areena
03.12. Tahko, Spa-Areena
08.12. Helsinki, Tavastia
09.12. Vaasa, Amarillo
10.12. Pori, Yyterin Kylpylähotelli
16.12. Turku, Kooma
17.12. Hämeenlinna, Verkatehdas
28.12. Oulu, Tähti
29.12. Ruka, Zone
30.12. Tornio, Umpitunneli
31.12. Levi, HulluPoro Areena