Maailman omituisimmat urheilulajit listattiin – mukana myös eukonkanto

Rion kisojen lähestyessä maailman suurin verkkomatkatoimisto Expedia listasi maailman omituisimmat urheilulajit, joita ei varmasti nähdä Brasiliassa.
Suomalainen eukonkanto nousi omituisuudessaan aivan kärjen tuntumaan päihittäen muun muassa shakkinyrkkeilyn ja varpaanväännön.
1. Extreme-silitys (kuvassa)
Extreme-silityksen tarkoituksena on kirjaimellisesti hankkiutua silittämään mahdollisimman rankkoihin olosuhteisiin. Laji sai alkunsa, kun leicesteriläisellä neuletehtaalla pitkää päivää painanut Phil Shaw turhautui vapaa-ajasta ison osan haukkaaviin kotitöihin ja päätti yhdistää huvin ja hyödyn – tässä tapauksessa kalliokiipeilyharrastuksensa ja silityksen.
Sittemmin extreme-silitystä on harrastettu muun muassa vuorenrinteellä, kanootissa, veden alla ja jopa benji-hypyn aikana.

2. Eukonkanto
Legendan mukaan eukonkanto sai alkunsa sonkajärveläisen maantierosvon, Herkko ”Rosvo” Ronkaisen, omalaatuisista kosimatavoista. Ronkaisen johtamalla jengillä oli tapana ryöstellä tyttöjä lähikylistä ja kantaa heidät olkapäällään metsään lemmiskelemään. Nykyisin laji perustuu kilpailevien parien yhteistyöhön ja on levinnyt Pohjois-Savon metsistä aina Australiaan saakka.
Sääntöjen mukaan kannettavan osapuolen painon on oltava vähintään 49 kiloa. Tukevuus kuitenkin kannattaa – eukonkannon maailmanmestaruuskisoissa Sonkajärvellä pääpalkintona on voittajaparin painon verran olutta.
3. Shakkinyrkkeily
Shakkinyrkkeilyn idea on lähtöisin Enki Bilalin tieteissarjakuvasta Froid Equateur. Konsepti mainitaan myös vuonna 1979 ensiesityksensä saaneessa kung fu -elokuvassa Mystery of Chessboxing.
Lajissa kilpaillaan kolmen minuutin erissä, joista joka toinen nyrkkeillään ja joka toinen pelataan shakkia. Ottelu päättyy asianmukaisesti joko shakkimattiin tai tyrmäykseen.
4. Juustohippa (Cheese rolling)
Cheese rolling -kisassa kilpailijat juoksevat alas Ison-Britannian Gloucestershiressä sijaitsevan Cooper’s Hillin mäkeä ja yrittävät saada kiinni noin neljä kiloa painavan Double Gloucester -juuston. Koska pyörivän juustomötikän nappaaminen on käytännössä mahdotonta, kilpailun voittaa se, joka ehtii ensimmäisenä alas.
5. Nathan’s Hot Dog Eating -kilpailu
Jo yli sadan vuoden ajan New Yorkin Coney Islandilla järjestetty legendaarinen syöntikilpailu huipentuu joka vuosi 4. heinäkuuta järjestettävään finaaliin. Ammattisyöjät treenaavat taistoa varten syömällä keitettyä kaalia, jotta saisivat vatsalaukkunsa venymään. Vuoden 2015 voittaja Matt Stonie onnistui kymmenen minuutin aikana ahtamaan sisuksiinsa yhteensä 62 hot dogia.
6. Varvaspainin MM-kilpailut
Vuonna 1974 Ison-Britannian vaatimattomaan urheilumenestykseen turhautuneet Ashbournen kylän asukkaat keksivät täysin uuden lajin, varvaspainin. Tieto uutuuslajista – ja etenkin sen mestaruustittelit – oli tarkoitus pitää vain brittien hallussa. Toisin kuitenkin kävi: vuoden 1975 mestaruuskilpailujen voitto karkasi Kanadaan.
Varvaspaini muistuttaa kädenvääntöä: osallistujat tarttuvat toisiaan varpaista ja yrittävät puskea vastustajan jalkaterän mattoon. Voittaja on se, joka onnistuu ensimmäisenä painamaan kilpakumppanin jalkaterän vasten puista laattaa.
7. Huispaus
Harry Potter -kirjoista tutun lajin kehittäminen tyssäsi pitkään lentävien luutien ja kultasieppien puutteeseen. Moiset hidasteet eivät kuitenkaan häirinneet Middlebury Collegen opiskelijoita, jotka järjestivät maailman ensimmäisen huispausottelun vuonna 2005. Polttopalloa, koripalloa ja hippaa yhdistelevää jästiversiota pelataan nykyisin kaikissa maanosissa Antarktista lukuun ottamatta.
8. Punaniskakisat (National Redneck Games)
Jenkkien virallisten junttiolympialaisten lajivalikoimaan kuuluvat muun muassa roskissukellus, wc-istuimen heitto, syljeskely sekä kainalopieruserenadit. Kisat syntyivät aikoinaan reaktiona uutiseen, jonka mukaan Atlanta olisi voittanut vuoden 1996 olympialaisten isännyyden lupaamalla, että tapahtuman järjestäisivät paikalliset ”punaniskat”. Lehtiotsikoiden satiirista karnevaaliksi kehittynyt tapahtuma on sittemmin levinnyt kaikkialle Yhdysvaltoihin sekä Kanadaan.
 
Kuva: Honisoit.com

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!