Maikkarin keväässä vanhoja suosikkeja ja mielenkiintoisia uutuuksia

Kotimainen viihde ja draama: Kilpailua ja onnistumisen fiiliksiä
Tänä keväänä MTV3:n kotimaisissa ohjelmissa kilpaillaan niin viidakon kuin keittiönkin herruudesta. Luvassa on rohkeaa heittäytymistä, itsensä ylittämistäja paljon tunteita, kun estradin ja katsojien sydämet valloittavat isot ja pienet, tutut ja tuntemattomat sankarit.
Selviytyjät Suomi vie katsojat talven keskeltä tropiikin tunnelmiin 14.2. alkaen. Suositun tosi-tv:n jättiläisen ensimmäinen kotimainen kausi vie 16 tavallista suomalaista Malesiaan autiolle saarelle, jossa heillä on vain yksi tehtävä: selviytyä. Kilpailijat jaetaan kahteen joukkueeseen, jotka kamppailevat keskenään niukkojen luonnonvarojen ja trooppisten vaarojen keskellä mitä jännittävimmissä kilpailuissa. Joka viikko yksi selviytyjä putoaa kilpailusta ja lopussa jäljellä on vain yksi voittaja. Ohjelman juontaa Heikki Paasonen.
MTV3 tuo 9.3. ruutuun uuden kotimaisen musiikkiviihdeohjelman KIDSing.
Hyväntuulisen koko perheen ohjelman pääosassa nähdään joukko lahjakkaita 8-13 -vuotiaita laulajalupauksia eri puolilta Suomea. Uusia kykyjä etsimässä ja kilpailijoita kannustamassa on itse jo näyttävän kymmenvuotisen uran tehnyt Antti Tuisku. Positiivisesta ja kannustavasta ilmapiiristä huolehtivat Antin rinnalla koelauluja tuomaroiva Lasse Kurki, suosikkijuontaja Niina Backmansekä kilpailijoita tsemppaava Marko Keränen.
Uudesta Diili-kaudesta päästään nauttimaan 11.2. alkaen. Tällä kertaa suosikkiohjelmassa kilpailee 12 julkisuudesta tunnettua henkilöä oman hyväntekeväisyyskohteensa puolesta. Diilin valovoimaisessa johtoryhmässä Hjallis Harkimon rinnalla nähdään Jokeriden tapahtumakoordinaattori Joel Harkimo ja Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.
Hans Välimäki laittaa jälleen paremmuusjärjestykseen Suomen ykköskokit 5.2. alkaen. Top Chefin kolmannella kaudella kuumaan studiokeittiöön saapuu 13 kovaa ammattilaista, joita odottaa entistä haastavammat tehtävät ja vaativammat tuomarit. Ohjelman uutena vakiotuomarina toimii ruokakolumnisti ja rock-kitaristi Mikko Kosonen.
Kevään kotimaiseen kimaraan kuuluvat tietysti myös tutut kotimaiset suosikit. Uusi Putous-kausi viihdyttää 5.1. alkaen. Vappu Pimiän ja Jenni Pääskysaaren seurasta päästään nauttimaan jälleen perjantai-iltaisin 11.1., kun suora talk show Korkojen kera palaa vauvatauolta. Myös suosittu tekniikan makasiiniohjelma Teknari saa jatkoa keväällä. Ohjelma nähdään tuttuun tapaan MTV3-kanavalla sekä erityispitkänä versiona MTV3 MAXilla.
 
 
Ulkomaiset sarjat: Palkittua uutuusdraamaa
Odotettu Emmy- ja Golden Globe -palkittu menestyssarja Isänmaan puolesta (Homeland) aloittaa kevään upean sarjakattauksen 6.1. alkaen. Sunnuntaisin klo 22.35 esitettävän sarjan tapahtumat keskittyvät Irakin sodan raunioista yllättäen pelastetun sotilaan kotiinpaluuseen. Kun Nicholas Brody (Damian Lewis) otetaan kotimaassaan vastaan sotasankarina, herää kotiinpaluuta seuraavan CIA:n agentin (Claire Danes) epäilyt. Onko mies amerikkalainen sotasankari vai aivopesty terrori-iskua suunnitteleva petturi?
Keskiviikon klo 21 -sarjapaikka saa pitkän tauon jälkeen uuden tulokkaan, kun C.S.I.:n jäädessä tauolle uutuussarja Kova kuin kivi (Person of Interest) ottaa paikan 20.2. alkaen. Tämän vuoden People’s Choice -palkinnon uutena draamatulokkaana voittaneen jännityssarjan pääosissa nähdään Jim Caviezel ja Michael Emerson. Kiehtovassa sarjassa seurataan terroristien hyökkäyssuunnitelmat ennustavan miljardöörin ja tämän avuksi tulleen CIA-agenttin huippusalaisia rikoksenesto-operaatioita.
Tutuista suosikkisarjoista kevätkaudella klo 21 -sarjapaikoille palaavat uusin jaksoin C.S.I. Miami (11.1.) ja hartaasti katsojien odottama viime kevään uutuus Kosto (17.2.). Dallas jatkaa ohjelmistossa torstaisin 7.3. alkaen pidettyään ensin pienen tauon ensimmäisen tuotantokauden jaksojen jälkeen.
Myöhäisillan jännitystä tarjoilevat uutuudet Miami Medical (3.1.), Past Life(11.1.) ja UnderCovers (1.3.). Iltapäivänauruista vastaavat mm. uutuuskomediat Better with You (1.1.) ja Traffic Light (15.3.).
 
Uutis- ja ajankohtaisohjelmat: Uutiset uudistaa aamuohjelmistoa ja aktivoi nuoria
MTV3 Uutiset uudistaa ja monipuolistaa vuodenvaihteessa aamuohjelmistoaan. Nyt alkaneen uudistustyön tavoitteena on kehittää aamun ajankohtaisesta ohjelmistosta lähetys, jota pystyy helposti ja mukavasti seuraamaan vaikkapa työmatkalla mobiililaitteesta. Mukana ovat edelleen aamun peruselementit uutisineen ja ajankohtaisine vieraineen.
Toinen uutisten kevään painopiste on breaking news -uutistapahtumien reaaliaikainen välittäminen verkossa. Mitä tärkeää uutisrintamalla tapahtuukin, MTV3 Uutiset kertoo tilanteesta suorana eri välineissä.
MTV3 käynnistää loppuvuoden 2012 aikana yhdessä Tukikummien kanssa hyväntekeväisyyshankkeen, jonka tarkoituksena on vähentää nuorten yksinäisyyttä ja toimettomuutta. Nuorten hyväksi haastaa kaikki suomalaiset mukaan lahjoittamaan joko rahaa, aikaa tai työtä. Hankkeen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kolmivuotinen hanke näkyy monipuolisesti MTV:n uutis- ja ajankohtaisohjelmistossa.
MTV3 Uutisten kevään ja kesän huipentaa yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena. Heinäkuussa jo kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma kerää Poriin noin 500 keskustelijaa politiikan, talouden, kulttuurin ja liikunnan näköalapaikoilta.
 
Elokuvat: Leffoja torstaista sunnuntaihin
Torstain ja perjantain myöhäisillat tarjoavat jännitys- ja kauhuklassikoita. Alkuvuodesta esitetään mm. Kuumat kinkut (8.2.), jonka pääosissa nähdään Sean Penn ja Jennifer Jason Leigh, Clint Eastwoodin Joe Kidd (15.2.) ja Yön painajainen (22.2.), Nastassja Kinskin tähdittämä Kissaihimiset (21.2.) ja John Carpenterin ohjaama The Thing – ’se’ jostain (15.3.).
Lauantaipäivät vietetään mukavasti perheen kanssa viihtyen. Ensi-iltansa saavat mm. Scooby-Doo 2: Monsterit vapaalla (12.1.), Scooby-Doo ja samuraimiekka (16.2.), Neiti Etsivä (26.1.) sekä japanilaiset animaatiot Laputa – linna taivaalla (23.2.) ja Aaltojen kuohu (9.3.).
Lauantai-iltaan menoa tuovat monet menestysleffat, kuten Jackie Chanin ja Chris Tuckerin menevät Rush Hour (19.1.) ja Rush Hour 3 (26.1.), Matt Damonin tähdittämät Medusan verkko (2.2.) ja Medusan isku (9.2.) sekä Sandra Bullockin hervottomat Miss Kovis (16.2.) ja Miss FBI – aseistettu ja ihana (23.2.).
Sunnuntain leppoisia elokuvahetkiä voi viettää mm. John Watersin hulvattomaan parodiaan perustuvan Hairspray (6.1.), Catherine Zeta-Jonesin tähdimän herkullisen Rakkauden resepti (27.1.), Steve Carellin ja Juliette Binochen tähdittämän romanttisen Dan in Real Life (10.2.) ja Robin Williamsin Naimalupa (10.3.) elokuvien parissa.

Jyväskylään napsahti huikea 12 000 euron potti: Katso video voitosta täältä…

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!