Maria Sharapova teki maanantaina paluun tenniskentille Varsovan WTA-turnauksessa. 22-vuotias venäläinen kukisti ensimmäisessä ottelussaan yhdeksään kuukauteen Italian Tathiana Garbinin 6-1, 6-7, 6-3. Olkapäävammasta kärsinyt Sharapova oli viimeksi pelannut Montrealin turnauksessa viime elokuussa.

Sharapova johti toista erää jo 5-2, mutta hävisi lopulta katkaisupelissä 6-8.

– Minun olisi pitänyt päättää ottelu toisessa erässä, mutta yhdeksän kuukauden tauon jälkeen se ei ole koskaan helppoa. Pysyin kuitenkin mukana kamppailussa ja se päättyi hyvin. Olkapääni on kunnossa. Se ei haitannut minua lainkaan, maailmanlistalla sijalla 126 tällä hetkellä oleva Sharapova kertoi WTA:n verkkosivuilla.

Sharapova ei kuitenkaan halunnut vielä ajatella ensi sunnuntaina käynnistyvää Ranskan avointa Grand Slam -turnausta.

– Tällä viikolla keskityn tähän turnaukseen. En ajattele vielä Roland Garrosia tai sitä mitä tapahtuu viikon tai kuukauden päästä, Sharapova jatkoi.