Suomessa suosittu yritys- ja yksityistilaisuuksien esiintyjä, mentalisti Pete Poskiparta lähtee huhtikuussa Yhdysvaltoihin Seattleen esiintymään sekä mentaalitaikuuden elävän legendan Bob Cassidyn yksityisoppiin. Cassidy on yksi maailman tunnetuimpia mentalisteja, joka on kirjoittanut aiheesta useita ammattilaisille suunnattuja oppikirjoja. Ainutlaatuisen opintomatkansa antia karismaattinen Poskiparta tulee jatkossa hyödyntämään esityksissään, jotka yhdistävät ajatustenlukua, taikuutta ja komiikkaa.
Esiintymis- ja opintomatkoille mentalismin gurujen pariin
– Ystävystyimme Bob Cassidyn kanssa Las Vegasissa vuonna 2009 MINDvention-kongressissa, jossa olin esiintymässä. Cassidy luennoi ja esiintyi siellä myös seuraavana vuonna, jolloin itsekin luennoin Vegasissa. Hän oli vakuuttunut osaamisestani ja kutsui minut yksityisoppilaakseen. Cassidyn esiintyjänura on varsin mittava, ja omien sanojensa mukaan hänellä on vielä salaisuuksia, joita hän ei ole jakanut kuin hyvin pienelle joukolle. Cassidyn oppilaaksi pääsy tuo nämä vuosikymmenien kokemuksen hiomat salaisuudet ulottuvilleni, Pete Poskiparta kertoo.
Kesäkuun lopussa Poskiparta matkustaa esiintymään ja luennoimaan Chicagoon, jossa Psychic Entertainers Association (PEA) järjestää vuotuisen Meeting of the Minds -kongressin. PEA on maailman suurin mentalistien, mentaalitaikureiden ja show-hypnotisoijien järjestö, joka kouluttaa jäseniään, luo yhteyksiä alan sisällä sekä ylläpitää alan eettisiä pelisääntöjä. Poskiparta on PEA:n ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomalaisjäsen.
– Luennot ja opetustilaisuudet Chicagossa ovat luonnollisesti suljettuja tilaisuuksia, mutta show’t ovat yleisölle avoimia ja niihin odotetaan täysiä saleja. Luennoiminen Chicagossa on tähänastisen urani ehdottomasti suurin haaste, sillä alamme gurut istuvat yleisössä kuuntelemassa, Poskiparta sanoo.
Mentalistin yksilöllisellä esityksellä lisäarvoa tapahtumalle
Useita palkintoja ja tunnustuksia saanut Pete Poskiparta on maamme kysytyimpiä esiintyjiä yritysten asiakas- ja henkilöstötapahtumissa, kick-offeissa, messuilla ja erilaisissa juhlissa. Suurilta asiakasyrityksiltä Poskiparta on oppinut tapahtuman sisällön merkityksen tapahtumamarkkinoinnissa: juhlia ei järjestetä vain juhlimisen vuoksi, vaan joko asiakkaille tai henkilöstölle viestimiseen. Koska osaavia mentalisteja on vähän niin Suomessa kuin maailmallakin, ammattitaitoisten mentalistien esitykset antavat tapahtumajärjestäjille mahdollisuuden tarjota kutsuvierailleen aivan uudenlaista ja ennen näkemätöntä ohjelmaa.
– Mentalismi on yksi taikuuden tyylisuunta. Mentalistin esitys ei ole koskaan samanlainen kuin edellisenä iltana, koska yleisö kokonaisuudessaan on tärkeä osa esitystä. Kun lavalla käy joka ilta kymmeniä erilaisia persoonia, lopputulos on aina erilainen. Mentalismi mahdollistaa lisäksi asiakkaan omien viestien mukaan tuomisen ehkä paremmin kuin mikään muu viihteen ala. Koska kyse on sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä, mentalisti voi tuoda esimerkiksi yrityksen sloganeita ja tuotteita tehokkaana lisäkeinona osaksi esitystään. Esiintyjänä tahdon huolehtia, että tilaaja saa ainutlaatuisen ohjelman, jonka positiivinen muistijälki yhdistetään aina itse tapahtumaan ja asiakkaan toivomaan viestiin, Poskiparta kuvailee.
Poskiparta on lisäksi työskennellyt juontajana sadoissa tilaisuuksissa, ja hänellä on pitkä kokemus radiojuontajan ja selostajan töistä. Poskiparran viisi vuotta sitten aloittamat radiotaikuudet saavat nyt jatkoa, kun Taikuutta radiossa -ohjelmasarja käynnistyi maaliskuussa Radio Suomipopin iltapäivissä.