Japanilainen Hiroyuki Arakawa, 79, löysi aikanaan Yorikoksi nimeämänsä huulikalan kuoleman partaalta. Hän päätti hoitaa kalan kuntoon syöttämällä sille rapuja päivittäin. Hän sanoo kalan yhä muistavan hänet, kun tapauksesta on kulunut 25 vuotta.
Video on todiste kaksikon välisestä ystävyydestä ja luottamuksesta. Yoriko jopa antaa Arakawan suudella itseään otsalle.
– Luulen, että hän tietää minun pelastaneen hänet, ja että autoin häntä, kun hän oli pahasti loukkaantunut, mies kertoo.
Nykyään Yoriko voi hyvin, ja Arakawa vierailee sen luona säännöllisesti. Viime vuonna tehty tutkimus todistaa, että jotkin kalalajit kykenevät tunnistamaan kasvoja.
Katso video Yorikon ja Arakawan kohtaamisesta.

Lähde: DailyMail