Lontoolainen neljän lapsen äiti Dawn Cousins, 44, uskoo, että hänen nuorekas ulkonäkönsä on kirous, joka estää häntä löytämästä rakkautta. Naisen mukaan on painajaismaista, että miehet lakoavat hänen jalkoihinsa, mutta kukaan ei täytä hänen vaatimuksiaan, ja heitä kiinnostaa vain yksi asia.
– Näytän puolet itseäni nuoremmalta ja miehet kuolaavat perääni, 18-vuotiaasta vanhukseen, Cousins tuskailee saamansa huomion kanssa.
Naisella on oma YouTube-kanava, jolla on reilut 60 tilaajaa. Hän on ollut sinkku vuodesta 2003 lähtien. Cousins uskoo, että ei ole löytänyt pitkäaikaista kumppania, sillä kaikki ovat vain kiinnostuneet hänen ulkonäöstään.
– En voi seurustella lihavan, epäviehättävän ja vanhan ihmisen kanssa, kun näytän itse niin nuorelta ja kauniilta, Cousins toteaa.
Cousinsin mukaan yli neljäkymppiset miehet lihovat ja naisilla on paljon ryppyjä, kun hänellä itsellään ei ole ainuttakaan ryppyä. Hän tunnustaa panikoivansa, sillä edellisen suhteen päättymisestä on kulunut 14 vuotta, eikä hän ole vieläkään löytänyt rakkautta.
Cousinsin lapset ovat 17-22-vuotiaita, ja hän väittää saavansa huomiota myös heidän ystäviltään. Hän kertoo, että häntä erehdytään usein luulemaan tytärtensä siskoksi. Nyt Cousins suunnittelee muuttoa Yhdysvaltoihin löytääkseen rakkauden.


Lähde: DailyMail
Kuvat: Facebook / Dawn Cousins Show