Kirjan etukansiKohukirja Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa on ollut menestys jo ennen julkaisuaan. Lukijat ovat olleet sekä ilahtuneita että hämmentyneitä kirjan sisällöstä. On osattu odottaa, että kirja on rankkaa luettavaa, mutta osa lukijoista on ennakko-odotuksistaan huolimatta silti kauhistunut Johanna ja Julia Tukiaisen julkisuudelta pimennossa säilyneestä arkielämästä.
Julia Tukiainen sai 23.5. Helsingin käräjäoikeudessa tuomiot lääkerikkomuksesta ja näpistyksestä. Teot ovat viime vuoden tammi- ja marraskuulta. Lääkerikkomustuomio aiheutui siitä, kun Julia Tukiainen toi maahan ETA-alueen ulkopuolelta huumausaineeksi katsottavia lääkeaineita, joihin hänellä ei ollut käyttöoikeutta.
Kirjassa kerrotaan kattavasti Johanna ja Julia Tukiaisen lääkkeiden väärinkäytöstä. Kirjan mukaan Jollaksessa tehdään aktiivisesti kauppaa reseptilääkkeillä.
Arki Jollaksen mittapuulla on hyvin toisenlaista kuin ”tavisten” ja lähin apteekki löytyy alakerran takkahuoneesta. Jollaksen lähiapteekki palvelee aina kun myyntiedustaja on toimipisteessä, ja toisin kuin harmaita suomalaisia palvelevat toimipisteet, tämä yksikkö tekee aktiivista myyntityötä ympäri vuorokauden. Useiden paikalla olleiden mukaan eräs Tukiaisten perheenjäsen myy lääkkeitä sekä omalle perheelleen, että asunnossa vieraileville ihmisille.
Tukiaisten lähipiirikin on päässyt sanojensa mukaan osalliseksi lääkkeistä nahisteluun:
”Herättiin yhden kerran ja juotiin Juhan kanssa kahvia, kun Johanna ryntää sieltä sen huoneesta ja huutaa et: ”Te ootte varastunnu multa pameja, Julia oli siinä vieressä ihan pöllyissä. Kysyin Julialta, et ootko sä ottanut ne? Julia möngersi että en todellakaan, oon ottannu vaan Truxalia, mutta silmät pyöri päässä siihen tahtiin ettei jäänny epäselväks kuka ne vei. Johanna vaati meitä tyhjentämään taskut. Me tyhjennettiin totta kai. Sit se vaan sanoi että te ootte voinut syödä ne. Se sano eka et koko lista oli hävinnyt. Sanoin, et hei Jossu jos oltais vedetty koko lista, niin ei varmaan juotais tässä kahvia.”
Voit ostaa kohukirjan TÄÄLTÄ.