Ensimmäistä kertaa järjestetty Pitkä kuuma kesä -festivaali juhlittiin lauantaina ja sunnuntaina Helsingin Suvilahdessa. Vaihtoehtomusiikin eri genreihin keskittyneen festivaalin avauspäivänä yleisömäärä oli runsaat 5000 kävijää ja sunnuntaina Suvilahteen saapui reilusti yli 3000 vierasta. Näin kokonaisuudessaan Pitkässä kuumassa kesässä juhli lähes 9000 musiikin ystävää. Lauantaiaamuna sää muuttui ennustusten vastaisesti pilviseksi, mutta varsinaisilta sadekuuroilta vältyttiin. Sunnuntaina aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kohosi yli hellerajan.

Viikonlopun kohokohtia olivat tanssivia teletappeja, konfettisadetta, satoja jätti-ilmapalloja sekä muita erikoistehosteita sisältänyt The Flaming Lips -spektaakkeli, koko festivaalin suurimman yleisön keränneen Social Distortionin hittiputki, vokalisti Maja Ivarssonin johdolla niin punkkareita kuin indie-kansaa tanssittanut The Sounds, helteisen sunnuntain puhekeikallaan avannut Henry Rollins, akustisen soolokeikan soittanut punk-trubaduuri Frank Turner, indie-tulokas The Temper Trap sekä festivaalin päätösesiintyjä Girl Talkin mash-up-setti.

Tapahtuma sujui erittäin rauhallisesti ja ilman merkittäviä järjestyshäiriöitä. Myös Suvilahden uusi tapahtumakenttä osoitti toimivuutensa eikä alueella koettu juuri minkäänlaisia ruuhkia.