Meriruokaravintola Peter´s Calm Barin omistaja Butch Yamali on päättänyt vapauttaa vanhimman ruokahummerinsa takaisin luontoon.
Long Islandilla Yhdysvalloissa elänyt Louie-niminen hummeri täytti juuri kunnioitettavat 132 vuotta ja se oli Yamalin vanhin ja suurin hummeri, ollessaan painoltaan noin 10 kiloa.
Butch Yamali hankki Louien neljä vuotta sitten, mutta on kieltäytynyt myymästä sitä pidettyään hummeria enemmän lemmikkinä kuin ruokana. Hän jopa kieltäytyi tuhannen dollarin tarjouksesta, kun asiakas olisi halunnut kastaa Louien voihin ja syödä sen.
Yamali järjesti eläimelle seremonian, jossa hummerivanhus armahdettiin ja päästettiin takaisin mereen. Paikalle saapui yleisön lisäksi myös kaupungin ylitarkastaja Anthony J. Santino.


Louie laskettiin seremoniassa Atlantin valtamereen lähellä Island Park -nimistä kylää nauttimaan loppuelämästään. Lobster Instituten asiantuntijan Bob Bayerin mukaan saalistajaeläimet eivät kiinnostu Louiesta, koska se on niin vanha. Louie saattaa tutkijoiden mukaan vielä löytää jopa parittelukumppanin.
Louie ei ole ensimmäinen ruokaeläin, jonka ravintola on vapauttanut. Kesäkuussa 2016 se armahti myös Larry-nimisen hummerin.
Lähde: FoxNews
(Ylimpänä oleva kuvituskuva ei liitty juttuun)
Kuvat: Instagram / Hempstead_Town, Wikipedia