Viime kesänä levyn ensimmäisestä sinkkulohkaisusta ”Prinsessa”, muodostui varsinainen radioiden kesähitti ja par’aikaa radioaalloilla jyllää toinen sinkkulohkaisu ”Katariina”. Yhteislevy kantaa ytimekkäästi nimeä ”R&J”.

Tämän melodisen pop -biisin on säveltänyt Ressu ja Jussi vastaa sanoituksesta, joka omalla tavallaan koskettaa juuri tätä päivää, kun uutisoidaan paljon mm. kadonneista nuorista ja kasvavista nuorison ongelmista – tätä voisi kuvastaa mm. lainaus tekstistä: ”Luonnonlapsen mieltä käytettiin, se läpinäkyväksi poljettiin”…

”R&J”-levy sisältää kaikkiaan 10 uutta tarttuvaa melodista biisiä, jotka ovat suurin osa Ressun ja Jussin omaa käsialaa. Nämä herrat hallitsevat koukuttavien popkappaleiden tekemisen taidon ja kaikissa on potentiaalista singleainesta.
Osan biiseistä on miksannut  miamilainen miksaaja Charles Dyen, jonka jälkeä olemme kuulleet mm. Ricky Martinin, Jon Bon Jovin ja Shakiran tuotannoissa. Mukana myös Hannu Korkeamäen, Juha Jäntin ja Ressun miksausmaailmoja.

Albumin biisilista:

1. Katariina
2. Karataan niin kauas
3. Älä kerjää enempää
4. Puolitiehen
5. Prinsessa
6. Mihin se jäi
7. Kerro kerro kuvastin
8. Juokse luokseni
9. Kun se kolahtaa
10. Kun kissa istui puussa

Ressu ja Jussi ovat kiertäneet Suomea ahkerasti ja tuvissa on ollut runsaasti väkeä ja äärimmäisen kova bilemeininki. Keikoilla kuullaan uuden albumin tuotantoa sekä klassikoiksi muodostuneita hittibiisejä
miesten uran varrelta.

Keikkakalenteri:
31.10 Kouvola, Sokos Hotel Vaakuna 06.11 Vantaa, Red Onion 07.11 Orivesi, City-Hotelli 13.11 Rauma, Bar Hovi 14.11 Turku, Night Club Kooma 21.11 Hki, Wanhan Tanssikellari 26.11 Turku, VPK:n Talo Yksit 27.11 Helsinki, Yksityistilaisuus 28.11 Kuopio, Sokos Hotel Puijonsarvi 04.12 Mikkeli, Wilhelm Club & Bar 05.12 Imatra, Osmo´s Cosmos bar 11.12 Ressu&Jussi (Unplugged), Turku, Rento 12.12 Ressu (Unplugged), Masku, Masku