Seksikäs Nelli Matula keimailee ilman yläosaa uudella videollaan!

Seksikäs Nelli Matula on julkaissut uuden singlen, ”Koske”.

– Halusin kirjoittaa syvältä sydämestä tulevan rakkauslaulun, joka tuntuu siltä kuin pitäisi sylissä kokonaista aurinkoa – ja siltä tää just tuntuu, laulajakaunotar kuvailee uutta singleään

Kappaleesta tehdyllä musiikkivideoilla Nelli keimailee yläosattomissa. Alla maistiaisia videosta.

View this post on Instagram

KOSKE keskiyöllä 🏆

A post shared by Nelli Matula (@nellimatula) on

Loppukesän helteisiin osuvasti istuva pop-kappale jatkaa ”Helposti särkyvää” -singlen tavoin vahvaa hittilinjaa melodisine pop-tuotantoineen ja tarttuvine kertosäkeineen. Artistin lisäksi kappaletta ovat olleet mukana tekemässä Vilma Alina ja Minna Koivisto. Sen tuotannosta vastaavat tämän hetken halutuimpiin urbaanin musiikin tuottajiin lukeutuvat Jaron&Istala.

– Halusimme tehdä yhdessä superhyvää poppia, jossa on jäävuoren kokoinen kertosäe. Minulle oli tärkeää tuoda biisiin myös oman lapsuuteni tyttöbändimusiikin melodiaa. Sellaista hyvällä tavalla Gimmeliä, Nelli Matula avaa.

Toukokuussa julkaistu ”Helposti särkyvää” -single oli menestys ja artistin tähänastisen uran parhaiten sijoittunut kappale Spotifyssä. Kappale pysytteli viikkoja Suomen kymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa ja sen striimimäärät lähentelevät parhaillaan kultarajaa.

Uusi single ”Koske” enteilee Nelli Matulan tulevaa debyyttialbumia, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.

Kuuntele biisi alta!

Kuvat: Instagram

Jyväskylään napsahti huikea 12 000 euron potti: Katso video voitosta täältä…

Saatat myös tykätä
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!
Uutuus: Jokaisesta voitosta ja tappiosta rahaa takaisin!