Soittakaa Paranoid!
Jokainen festareilla tai rock-konserteissa käynyt on varmasti joskus kuullut yleisön joukosta karjuttavan “Soittakaa Paranoid!” Läheskään kaikki eivät tiedä, mistä on kysymys, joten paikatkaamme aukko rokkikansan sivistyksessä.
Ensinnäkin Paranoid on siis ihan oikea biisi, jonka on levyttänyt vuonna 1970 Black Sabbath -niminen orkesteri. Solistina toimi tuolloin Ozzy Osbourne -nimeä totteleva hemmo, jonka nykynuoriso tunnistanee ainoastaan The Osbournes -televisiosarjasta (se pyöreitä aurinkolaseja käyttävä pöhöttynyt setä.) Black Sabbathia pidetään yhtenä heavy metallin esi-isistä, Paranoidia hevibiisien ehdottomana klassikkona ja Ozzy Osbournea hevin ylipappina.
Soittakaa Paranoid -huudon alkuperästä kerrotaan monenlaisia tarinoita. Yhden version mukaan joku rocktoimittaja karjui sitä kännipäissään 80-luvulla konserteissa, koska oli sitä mieltä, että jokaisen bändin tulee osata soittaa tuo klassikko. Tätä voitaneen pitää hyvin mahdollisena, muttei ehdottomana totuutena. Lausahdus on tuttu myös rock-lehti Soundin sarjakuvasta.
Yhtä huutoa
Vuonna 2000 Rapulapäät-nimellä itseään kutsuva epävirallinen ryhmä päätti kokeilla, saisiko huudon tartutettua suurempiinkin kansanryhmiin. Tarpeeksi kauan eri tapahtumissa karjuttuaan ja kannettuaan Soittakaa Paranoid -kylttejä he huomasivat testin onnistuneen yli odotusten. Marraskuussa 2000 Helsingin vanhalla YO-talolla Nylon Beatin keikan aikana yleisö yltyi huutamaan slogania siihen tahtiin, että Naikkareiden tytöiltä paloivat hermot. Tosin Jonna ja Erin eivät ilmeisesti edes tienneet, että kyse on jostakin biisistä.
Lopuksi listaa bändeistä, jotka yleisön yllytyksestä ovat kuuleman mukaan soittaneet keikallaan Paranoidin:
– Eläkeläiset (ovat tehneet biisistä oman version nimellä Hullun Jenkka)
– Freud, Marx, Engels & Jung
– Hemma Beast
– Turo´s Hevi Gee
– Kemopetrol
– Kwan
Myös useiden muiden orkestereiden kitaristien on kuultu tapailevan Paranoidin alkuriffejä omien biisiensä välissä.