66-vuotias isoisä on tehnyt 57. maailmanennätyksensä vetämällä kaksikerroksista bussia ainoastaan käyttäen poninhäntäänsä.
Voimamies Manjit Singh rikkoi toisen miehen tekemän ennätyksen maanantaina, kun hän veti 12 tonnin painoista ja 15,5 metrin pituista bussia poninhännällään.

Manjitin aiempi ennätys oli 8,5 tonnin bussi vuonna 2009. Manjit joutui ottamaan lähdön neljä kertaa uudestaan, kun hänen hiuksensa olivat ”liian kiiltävät” ja täten niissä ei ollut tarpeeksi pitoa ennätyksen tekemiseen. Ennätys rikottiin seuraavana vuonna.

Manjitilla on myös muita Guinnessin maailmanennätyksiä mukaan lukien pisin matka mitä bussia on vedetty pelkästään korvilla. Miehen vaimon, kaksi tytärtä, poika ja pojanpoika olivat mukana tukemassa, kun hän teki viimeisimmän uskomattoman ennätyksensä.
– Manjit ei ikinä anna periksi. Se on fyysistä suorituskykyä ja henkistä keskittymistä, sanoi Manjitin pitkäaikainen ystävä Steve White.
– Mielestäni hän on hyvä roolimalli, White lisäsi.

Lähde: Mirror