Susanna Penttilä: Viivissä olisi ollut Playboy-ainesta
Yksi vuoden puhutuimmista julkkiksista on ollut Susanna Penttilä, joka ilmaantui kaiken kansan tietoisuuteen kirjaimellisesti varsin mediaseksikkäällä tavalla, poseeraamalla maailmankuulussa Playboy-lehdessä. Pääseminen kyseisen julkaisun sivuille on meriitti, joka jakaa mielipiteitä: toiset arvostavat sen suureksi saavutukseksi, toiset taas pitävät sitä lähinnä moraalittomana pyrkyryytenä. Miten asianomainen itse suhtautuu kyseiseen kokemukseen ja sen tuomaan julkisuuteen?
Näin kaikki alkoi
Susanna Penttilä perusti vuonna 1992, vasta 19-vuotiaana, Férrer-vaateliikkeen Helsingin Korkeavuorenkadulle. Liikkeessä myydään naisellisia, nuorekkaita ranskalaisia muotivaatteita. Kolme vuotta sitten toiminta laajeni toisen liikkeen muodossa, kun Itäkeskukseen avattiin uusi myymälä. Férrerin ideana on alusta saakka ollut tarjota asiakkailleen tuoreinta muotia, joten Susanna matkaa kaksi kertaa kuukaudessa Pariisiin valitsemaan uutta mallistoa liikkeensä valikoimiin.
Eräällä tällaisella Pariisin-matkalla, neljä vuotta sitten, hänen ystävättärensä vei Susannan täysin yllättäen Playboyn casting-tilaisuuteen. Lehden väki innostui kuvista siinä määrin, että kutsu kuvauksiin kävi. Kuvaukset toteutettiin tämän vuoden alussa Miamissa ja kuvat julkaistiin Playboyn erikoisnumerossa, joka kantaa nimeä Voluptuous Vixens. Tämän lisäksi Susannan kuvia on julkaistu myös Playboy Lingerie lehdessä. Huomioitavaa on myös se että hän on ehdolla 50 Playboy Model of the Year-kilpailussa, jossa valitaan lehden vuoden malli 50 kaunottaren joukosta.
Lehdissä on eroja
Moni pitää miestenlehdessä alasti esiintymistä vähintäänkin arveluttavana meriittinä. Miestenlehdessä ja miestenlehdessä on kuitenkin eroja. Vuonna 1953 ensimmäisen numeronsa julkaissut Playboy on yksi maailman tunnetuimpia brandeja. Lehti sisältää paitsi kauniita, vähäpukeisia naisia, myös laadukkaita artikkeleita. Lehti on ylpeillyt sillä, että se on naisten alentamisen sijaan ylistänyt naiskauneutta. Playboy on aina ollut myös varsin poliittisesti valveutunut lehti, joka sisältää korkeatasoisia haastatteluita ja sivistäviä artikkeleita. Tästä syystä esiintyminen Playboyn sivuilla on maailmanlaajuisesti varsin arvostettua.
Vuosittain tuhannet tytöt ympäri maailman pyrkivät Playboyhin. Lehden sivuilla ovat esiintyneet useat superjulkkikset aina Cindy Crawfordista Marilyn Monroehin. Suomesta Playboyssa ovat poseeranneet ennen Susanna Penttilää vain Gina Goldberg, Kata Kärkkäinen ja Linda Lampenius.
Ei niin hyvää,
ettei jotain huonoakin
Susanna Penttilä on ollut yrittäjä varsin nuoresta lähtien.
Miksi tiukka bisnesnainen sitten päättää esiintyä Eevan asussa lehden sivuilla?
– Pidin sitä niin suurena kunniana, että en olisi edes kuvitellut kieltäytyväni kuvauksista. Varsinkin, kun tilaisuus vielä koitti näinkin yllättävällä tavalla kuin omalla kohdallani, Susanna kertoo.
Tieto Susannan kuvauksista nousi välittömästi iltapäivälehtien otsikoihin ja Susanna Penttilä oli hetkessä tunnettu nimi Suomen jokaisessa kolkassa.
Miten julkisuus on vaikuttanut yrityksesi menestykseen?
– On se jossain määrin vaikuttanut. Voin sanoa, että olen menettänyt joitakin asiakkaita, jotka eivät ehkä ole ymmärtäneet Playboyn nauttimaa arvostusta. Mutta toisaalta, olen varmasti saanut tilalle uusia asiakkaita enemmän kuin olen menettänyt. Näyttäisi siltä, että vaikutus ainakin Férrerin osalta tulee olemaan positiivinen, Suski miettii.
– Kuvauksista syntynyt julkisuus on tuonut runsaasti myös uusia työmahdollisuuksia. Olen kiertänyt juontamassa useita erilaisia tilaisuuksia ympäri Suomen. Näillä juontokeikoilla olen saanut yleisöltä pelkästään hyvää palautetta.
Entäpä muuten, onko julkisuus muilta osin ollut positiivinen vai negatiivinen kokemus?
– Aluksi julkisuus pelotti. Mutta media on kohdellut minua hyvin, ja tällä hetkellä viihdyn julkisuudessa. Yritän kuitenkin pitää huolta siitä kuvasta, minkä itsestäni annan, enkä siksi suostu esiintymään missä tahansa medioissa. Varsinkin tiettyjen lehtien suhteen olen ollut varsin varovainen ja kieltäytynyt antamasta niihin haastatteluita, Susanna lisää.
Internetin aikakaudella lehdet eivät ole ainoa paikka, jossa julkkisten elämää ruoditaan. Useilta nettifoorumeilta löytyy runsaasti keskustelua Playboy-Suskista, ja lähellekään kaikki kommentit eivät ole kovin imartelevia.
Luetko itse näitä keskusteluita, ja miten ne vaikuttavat sinuun?
– Suoraan sanoen en ole lukenut, enkä aio lukea. Nimettömänä ja perisuomalaisen kateuden ajamana on helppo kirjoittaa ihmisistä mitä tahansa törkyä. Tuskinpa siellä kenestäkään kirjoitetaan mitään hyvää. En edes ymmärrä, miten joillakin ihmisillä on aikaa haaskattavana niin turhaan puuhaan kuin toisten arvosteluun jollakin keskustelupalstalla, Susanna tuumaa.
Kenestä seuraava?
Suomalaista naiskauneutta on Playboyn sivuilla nähty varsin harvoin. Ensimmäinen lehdessä nähty suomalaiskaunotar oli toukokuun 1981 Playmate of the Month Gina Goldberg. Kata Kärkkäinen poseerasi Playboylle vuoden –88 joulukuussa ja Linda Lampenius huhtikuussa 1998.
Kuka voisi mielestäsi olla seuraava suomalainen, jonka kuvia voisimme ihailla Playboyn sivuilla?
– En osaa ennustaa, kuka se voisi olla, mutta itse olisin toivonut, että Viivi Avellan olisi hyväksynyt kutsun kuvauksiin. Hänessä on sellaista naapunrintyttömäistä seksikkyyttä, joka varmasti purisi myös maailmalla.
Olet itse varsin lyhyt malliksi, vain hieman yli 160 senttiä. Millaisia vaatimuksia Playboy asettaa kuvauksiin valittaville tytöille?
– Amerikassa se ei ole ainakaan tuosta pituudesta kiinni, pikemminkin siellä lyhyet tytöt ovat suositumpia kuin pitkät. Esimerkiksi Pamela Andersson ja Carmen Electra ovat molemmat vain reilun 160 sentin mittaisia ja molemmat ovat tunnetuimpia Playboyssa poseeranneita tyttöjä. Kuvissa lyhyt vartalo näyttää sitä paitsi kurvikkaammalta kuin pitkä.
– Oman käsitykseni mukaan lehti arvostaa myös tietynlaista naapurintyttömäisyyttä ja herttaisuutta. En usko, että he valitsevat mallejaan myöskään pelkän ulkonäön perusteella. Olen ymmärtänyt, että mitään tyhjäpäitä ei kuvauksiin haluta, Susanna kertoo.
Susanna Penttilän voi muuten Playboyn lisäksi nähdä livenä paitsi tämän vaateliikkeissä, myös juontamassa maatamme kiertävää Club Jet Setiä.
Susanna Penttilä file:
Ikä: 31
Pituus: 163
Paino: 45
Siviilisääty: Naimaton, ei lapsia
Lemmikki: Australianterrieri Leo
Unelmamies: David Beckham
Ruoka: Sushi
Juoma: Shamppanja
Motto: “Anna hyvän kiertää”