Yhdysvaltalainen Ayanna Williams pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan maailman pisimpien kynsien omistajana. Nainen aloitti hurjien kynsiensä kasvattamisen 23 vuotta sitten, kun hänen ystävänsä huomautti, että hän oli unohtanut leikata kyntensä. Williamsin kynnet olivat jo silloin noin seitsemän senttiä pitkät, joten hänen ystävänsä rohkaisi häntä aloittamaan maailman pisimpien kynsien tavoittelun.
Nykyään Williams on 60-vuotias ja on saavuttanut tavoitteensa. Hän ei oikein itsekään tiedä, miksi ryhtyi kunnianhimoiseen hankkeeseen. Kynsien yhteispituus on nyt huimat 578,4 senttimetriä.
Williams noudattaa tarkkoja rutiineja kynsiensä hoidossa. Nainen välttää tiskaamista ja käyttää päivittäin antibakteerista saippuaa kynsiensä puhdistamiseen. Williams myös turvautuu kynnenkovettajiin ja akryylimaaliin, jonka levittämiseen voi kulua jopa viikko.
Williamsin mukaan hän ei kohtaa suuria ongelmia jokapäiväisten askareidensa hoitamisessa, vaikka kynnet hidastavatkin toimia. Housujen vetäminen jalkaan tosin on hankalaa. Työkseen Williams hoitaa toisten ihmisten kynsiä.
Katso alta haastattelu, jonka Williams antoi Guinness World Recordsille.

Lähde: Unilad